Etusivu
Anna-Mari Summanen

Kohti kesän seikkailuja rohkeasti ja turvallisesti Taipalsaarella!

Alkanut kesä antaa oivallisen mahdollisuuden viettää kuntastrategiamme vision mukaista parasta elämää Taipalsaarella. Paras, hyvä elämä on yksilökohtaista. Jokainen määrittelee sen itse omista lähtökohdistaan, omien kokemustensa ja arvojensa siivittämänä. Toivon, että kesäkokemukset Taipalsaarella toisivat Sinulle ripauksen tai vaikkapa isommankin sylillisen mielihyvän kokemuksia kesän elämysreppuusi. Ilon pilkahduksia ja rentouttavia kokemuksia on mahdollista saavuttaa esimerkiksi taipalsaarelaisiin luontokohteisiin tutustuen, monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ja hyvästä ruoasta nauttien tai maakunnan kookkaimmilla jätskipalloilla herkutellen.

Yhteisen hyvän eteen toimiminen, tsemppaava ote, ystävällinen ja kannustava ilmapiiri, vireä yhdistys-, yritys- ja kyläyhteisötoiminta sekä kestävän kehityksen mukainen toiminta ilmentävät yhtä kuntastrategian mukaista arvoa, Taipalsaari-henkeä. Tämä tulee mukavasti esiin niin kylätoreilla kuin Röytyn tapahtumissakin. Näissä tilaisuuksissa paikalliset, mökkiläiset ja kauempaakin tulleet vieraat kohtaavat. Välittävään ja yhteisölliseen toimintaan on helppo tulla mukaan.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisen ja edistämisen mahdollistaminen luo turvallisuutta, yhtä Taipalsaaren kuntastrategian arvoa. Perinteisesti turvallisuudella tarkoitetaan uhkien, riskien ja vaarojen poissaoloa, ja usea asia, kuten elinympäristö, voidaan määritellä turvallisuuden näkökulmasta. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat koetelleet turvallisuuden tunnettamme. Vaikeat ajat ovat vieneet meidät entistä lähemmäksi luontoa. Turvallisuutta on etsitty ja haettu luonnosta. Luonto vaikuttaa tutkitusti terveyteen ja hyvinvointiin. Luontoliikunta lisää fyysistä aktiivisuutta. Luonto myös elvyttää ja auttaa palautumaan stressistä. Lisäksi lyhytkin luontoilu ystävien kanssa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Tunnetko olosi turvalliseksi Saimaan rannalla riippumatossa rentoutuen, aaltojen liplatusta kuunnellen ja suviyön kauneutta ihastellen? Toivotan Sinulle turvallista kesää turvallisessa Taipalsaaressa!

Hyvinvointi, läsnäolo ja turvallinen ympäristö voivat luoda rohkeutta, joka on kolmas Taipalsaaren kuntastrategian arvoista. Utelias rohkelikko saa Taipalsaaren kesästä paljon irti. Riippumattorentoutukset, kesäkonsertit, villiyrttikurssi, kesäpeli- ja perinnepäivät, kalajuoksu, museovierailut ja kyläkävelyt ovat esimerkkejä tapahtumista, joihin suosittelen rohkeasti osallistumaan. Tapahtumista Saimaa Cycle Tour ja kirkonkylän ranta-alueelle rakentuva Taipalsaari Sounds kannattaa myös merkitä kalentereihin. Heinäkuussa on siis syytä varautua runsaaseen pyöräilijämäärään sekä suomalaisten huippuartistien upeaan kattaukseen. Onko Saimaata näkyvissä, löytyykö Vanhojapoikia viiksekkäitä, millainen on Kesäranta Etelä-Saimaalla, miltä kuulostaa Ilta Saimaalla vai jotain ihan muuta?

Toivon Sinulle mukavia lomamuistoja kesäisestä Taipalsaaresta!
Anna-Mari Summanen

 

">

Parasta elämää Taipalsaarella, osa 1/5

Kaunis kesäaamu Suur-Saimaan tien varrella

Meijän Taipalsaari-luontovalokuvakilpailun näyttely ja kilpailu

Taipalsaaren kunta järjesti luontovalokuvakilpailun, jonka aiheena oli ”Meijän Taipalsaari”.  Luontovalokuvakilpailu kokosikin suuren määrän hienoja kuvia Taipalsaarelta. Monet kiitokset kaikille osanottajille ja kiitokset myös meijän Taipalsaarelle loistavasta luonnosta ja taipalsaarelaisille sen arvostuksesta.

Kilpailuun ovat voineet osallistua kaiken tasoiset kuvaajat. Luontovalokuvien näyttely sekä kilpailu pidettiin kunnantalon aulassa 1.-29.4.22. Paikan päällä sai äänestää mieleistään kuvaa. Suosituin kuva oli ”Kaunis kesäaamu Suur-Saimaan tien varrella". Suosituin kuva palkitaan lahjakortilla.

Kilpailuun lähetettiin kaiken kaikkiaan 68 kuvaa 44 kilpailijalta. Kilpailija sai lähettää enintään 3 kuvaa. Näyttelyssä oli esillä 52 kuvaa. Näyttelyyn tutustui noin 300 henkilöä; 100 heistä käymällä itse näyttelyssä sekä 200 kunnantalon tapahtumien yhteydessä. 

Suosituimmat kuvat ovat esillä Matkailuneuvonnassa Savilahdentie 2, 54920 Taipalsaari 12.8.22 asti.

Kilpailuun sai lähettää kuvia 14.2. - 13.3.22. Kilpailu oli avoin kaikilla ja kuvat on otettu digikameralla ja puhelimen kameralla. Kuvat ovat itsekuvattuja ja kuvissa esiintyviltä henkilöiltä on pyydetty suostumus valokuvan käyttöön. Kuvauspaikkojen tuli olla Taipalsaarella. 

Teksti Riitta Rinne, Kuva Satu Memonen

 

Taipalsaaren Kippari Osmo Savolainen

Taipalsaaren Kippari Osmo Savolainen

Kesällä 2020 Kippariksi valittu Osmo Savolainen on asunut Taipalsaarella 45 vuotta. Syntyperältään ruokolahtelainen Savolainen on löytänyt täältä rauhallisen kodin. Työelämässään Savolainen on toiminut Keskon osastopäällikkönä, työpaikkoina Lappeenranta, Lahti ja Helsinki. Nykyään eläkkeellä oleva Savolainen on toiminut usean yhdistyksen puheenjohtajana ja jäsenenä. Viimeisenä kahtena vuotena ovat Kipparin tehtävät tulleet tutuiksi. Savolainen kokee, että nyt hänellä on mahdollisuus antaa aikaa Taipalsaarelle. Kerho- ja yhdistystyöskentelyn lisäksi Savolainen pelaa golfia kesäisin, matkailee, vetää sotahistoriamatkoja, laulaa Karjalan Laulu-Veikoissa ensimmäistä tenoria, soittaa huuliharppua ja puuhaa kotonaan monenlaisia asioita. 

Kipparin tehtävää Savolainen pitää hienona perinteenä Taipalsaarella. Hänen mielestään Kippari on seremoniaalinen ja symbolinen, kuntalaisten edustajan tyylinen rooli. Vaikka virallista roolia kunnassa ei olekaan, niin erilaisissa tapahtumissa pääsee usein juontamaan tai puhumaan. Samanlaisia nimityksiä ovat Savolaisen mukaan mm. Linnoituksen isäntä Lappeenrannassa ja Imatran Inkeri Imatralla. Kippari antaa panoksellaan kuntaan pienen lisämausteen. Kahden vuoden kipparijakson aikana ehtii hyvin tuoda omiakin näkökumia esiin. Tällä kertaa oli etuoikeutettua toimia 450-juhlavuoden työryhmän puheenjohtajana ja olla järjestelemässä merkittävää tapahtumaa kunnassa.

Taipalsaari, Parasta elämää
Taipalsaari on Savolaisen mielestä idyllinen ja kaunis kunta. Asutusseutuna hiukan pääväylistä sivussa olevassa kunnassa on rauhallista asua. Kaunis Saimaan maisema on Savolaisen mielestä yksi Taipalsaaren hienoimmista vetovoimatekijöistä. Kaikki mitä tarvitsee, löytyy täältä. Jos jotain erikoisempaa ei löydy, sitä saa Lappeenrannasta.

Turvallisuus 
Savolainen pitää Taipalsaarta turvallisena paikkana asua. Hänen mielestään pienemmissä kunnissa elämä on aina hieman rauhallisempaa, eikä Taipalsaari ei ole keskellä isompien ihmismassojen vilinää. Savolainen näkee, että kaikilla ihmisillä on yhteiset perustarpeet iästä, kunnosta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Jokainen tarvitsee koulutusmahdollisuudet, terveys- ja vanhuuspalvelut ynnä muut vastaavat. 

Rohkeus
Savolaisen mielestä kyky tehdä asioita ja toimia kunnan hyväksi vaatii innovaatiota, rohkeutta, mutta myös riskienhallintaa. Kunnan kärkihankkeista Savolainen pitää Kutilan kanava- ja pumppaamohanketta juuri tällaisena. Hän näkee sen tavoitteena tuoda kävijöitä Taipalsaarelle, vaikkakin Lappeenrannan satama voikin olla liian houkutteleva Taipalsaareen verrattuna. Lisäksi kanava ja pumppaamo tuottaisivat todennäköisesti puhtaamman veden Pienelle-Saimaalle.  Savolainen myös pitää kanavaa kunnan imagoa parantavana tekijänä ja siten kannatettavana sijoituksena. Kutilan kanavan lisäksi Pappilanniemi-Kirkonkylä-välille suunnitteilla oleva silta on Savolaisen mielestä hyvä idea, sillä silta toisi Kirkonkylän rantaan elävyyttä ja helpottaisi laavulle pääsyä. 

Luonto
Saimaa ja kaunis luonto olivat tärkeimpiä syitä miksi Savolainen muutti Taipalsaarelle 45 vuotta sitten. Sama peruste toimii edelleenkin. Vesistö, arvot, rauhallisuus ja kaunis maaseutu ovat hänen mieleen. Hän kuvaa vettä rauhoittavaksi elementiksi. Saimaa lukuisine saarinen tarjoaa matkailijoille ja asukkaille sekä kesämökkiläisille monipuolisen ympäristön.

Kuva ja teksti Iina Luostarinen

Sarjakuva Taipalsaari vuonna 2050

Taipalsaari vuonna 2050

Kasperi Inkilä