Etusivu
Merkkituli linnavuorella

Kirkonkylän esioppilaat Kuivaketveleen linnavuorella

Taipalsaarella on useita linnavuoria. Linnavuorilla kätköissä voi edelleen olla aarteita. Jos museo päättää, niin ehkä siellä joskus tutkitaan. Rautakaudella kauan aikaa sitten taipalsaarelaiset kätkivät aarteensa linnavuorelle, koska silloin tuli esimerkiksi Novgorodin väkeä tai viikinkejä ryöstöretkelle. rautakaudella joskus pahantekijöiden niskaan heitettiin kiviä, eivätkä he päässeet ryöstelemään.

Linnanvuoren laella oli lapsia tähystämässä ja pitämässä vahtia. Jos he näkivät käärmepäisen tai lohikäärmepäisen laivan, he sytyttivät villan, lastua, kiehisiä ja tuohta ja niiden avulla he sytyttivät suuren nuotion. Tuohen pinnasta rapsuttamalla sai kuivaa syttyvää ainetta. Tulusraudalla ja piikivellä tai kvartsikivellä sai kipinän. Kun merkkituli sytytettiin, ihmiset tiesivät, että oli parasta mennä linnavuoren luo turvaan hirsilinnaan ja piilottaa aarteet luoliin ja onkaloihin. Tuli näkyi kauas muillekin linnavuorille. Jokaisella linnavuorella sytytettiin varoitustuli.

Syksyllä kävimme Kuivaketveleen linnavuorella. Siellä oli jyrkkä rinne mistä ei varmasti ole päässyt rautakaudella helposti ryöstelemään. Linnavuorella oli paljon kiven onkaloita, ja ryömimme niiden läpi. Jos menet linnavuorelle, älä käy pelkästään näköalapaikalla, vaan tutki, löydätkö reitin, jossa on suoraseinäiset kivet ja niiden välissä polku ja aivan kuin liukumäki ja pizzanmuotoinen kivi. Varmasti sinäkin pääset kulkemaan jännittävän reitin, kun mekin pääsimme.

Tiistaina rakensimme suurelle kivelle hirsistä linnoja. Ne olivat mäntyä ja niissä oli kolot. Jos olisi ollut oikea painava puu ja olisi pitänyt kiivetä vuorelle, se olisi ollut vaikeaa. Rautakaudella on Taipalsaarella asunut vahvoja ihmisiä ja kekseliäitä ihmisiä. Piti saada puut ylös ja jokainen auttoi. Linnavuorilta on löytynyt rakennusten tukikiviä, hirren jäänteitä ja hiiltä.

20. toukokuuta rakensimme hirsitalon ja hirsilinnan Taipalsaaren kirkonkylän rantaan. Legotyypit esittivät rautakauden ajan taipalsaarelaisia.  Legotyypit kantoivat puut ja rakensivat linnan. 2 legotyyppiä huomasi, että tarkkailija oli sytyttänyt merkkitulet. Kaksi viikinkilaivaa lähestyi. Kaksi rohkeaa jäi rannalle katsomaan voisiko viikinkien kanssa käydä kauppaa. Ellen osti oravan nahalla tulukset ja piikiveä. Valtteri osti oravan nahoilla pronssisoljen.
Ei ollut helppoa hinata viikinkilaivoja siimassa. Joanna ja Aleksis onnistuivat siinä hienosti. Tarinan kerronnan lopuksi tuli sammutettiin, kivet aseteltiin rannalle ja hirret vietiin eskariryhmään.

Meistä - minusta ja Emiliasta oli jännittävää tietää, että Taipalsaarella on asuttu jo kauan. Vesi on ennen ollut tie. Norjasta on päässyt tänne vettä pitkin. Eskarissa on luettu Suomen lasten historia kirjaa, se oli mielenkiintoista.

Kertojat Emilia Ahokainen 7v. ja Ellen Nurmi 6v., Kuva Kirsi Rehunen

 

Tehtävärasti Missä norppa elää?

Huomio, huomio! Norppa näkyvissä!

Satulaivan päiväkodin kolme ryhmää: Puunhaltijat, Tuulihatut ja Noitapillit osallistuivat 2022 Luma StarT-kilpailuun projektilla "HUOMIO HUOMIO NORPPA NÄKYVISSÄ". Projekti palkittiin yhtenä parhaana kansallisena opetuskäytänteenä Start-kilpailussa. Norppaprojekti sai alkunsa lasten kysymyksistä, joihin lähdettiin yhdessä lasten kanssa etsimään vastauksia eri tietolähteitä hyödyntäen. Projektin asiantuntijayhteistyötahoja ovat olleet: Suomen Luonnonsuojeluliitto: Kaarina Tiainen ja Sanna Leppänen ja WWF: Ismo Marttinen. Projektissa perehdyttiin Saimaannorppaan ja sen elämänään eri vuodenaikoina. Lasten laaja-alaista osaamista on vahvistettu projektissa hyödyntäen useita varhaiskasvatuksen oppimisen alueita. Norppaprojekti oli pitkäkestoinen, sitä toteutettiin eri tavoilla kolmessa ryhmässä koko toimintakauden ajan. 

Projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena on ollut lisätä tietoa Saimaannorpasta ja herättää meissä kaikissa halua suojella yhteistä Saimaannorppaamme. Osana projektia työstimme lasten kanssa norppatietovisan, jonka rastit vietiin lasten kanssa Saimaanharjun Suurilammen ympärille.

Kutsumme kaikki Taipalsaarelaiset lapsiperheet ja kaikki Saimaannorpan ystävät norppatietovisakierrokselle Suurilammen ympärille.  Norpparastit ovat nähtävissä heinäkuun 2022 loppuun asti. 

Norppaterveisin

Tanja Pohjonen ja Annamari Sarjala
Varhaiskasvatuksen opettajat

 

">

Norppa näkyvissä - video

Metsäkoulun aktiviteetteja

Metsäkoulu Vehkataipaleella!

Keväällä 2017 olimme koko koulun voimin retkellä Päihänniemen rannalla. Toiminnallisten tehtävien ja ulkoilun lomassa heräsi ajatus, voisiko tällaista tehdä useamminkin koulun arjessa. Ajatuksesta innostuneena seuraavana syksynä alkoi metsäkoulutoiminta ja se jatkuu edelleen viikoittain, perjantaisin.

Opiskelu metsäkoulussa tapahtuu pääosin pienryhmissä ja yli luokka- ja oppiainerajojen. Koulun sijainti Saimaan rannalla ja metsien ympäröimänä luo loistavat puitteet toiminnalle. Kattelussaarentien varressa olevalla kankaalla soineen olemme viettäneet useita touhukkaita koulupäiviä, kuten Kanavanniemessä, läheisellä hirvikatoksella sekä koulumme ikiomassa Mörrimetsässä. Vuosien varrella metsäkoulu on käynyt hieman kauempanakin mm. vierailemassa Sarviniemessä, suunnistamassa Härkäjärven laavulla tai pilkkimässä talvisessa Päihänniemessä.

Päivän ohjelma koostuu oppimistehtävistä, liikuntaleikeistä ja oppiminen linkittyy myös sisällä koulussa opiskeltaviin asioihin. Ruoka haetaan koululta ja syömme aina siellä, missä metsäkoulupäivää vietämme. Oppilailla on omat ruokailuvälineet repuissaan mukana. Mättäällä ruoka maistuu aina.

Metsäkoulutoiminnan tavoitteena on tuoda lisää toiminnallista oppimista koulun arkeen. Toiminnassa on mukana viikoittain myös koulukuraattori. Myös yhteistyö koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa on monipuolistunut.  Oppilaslähtöiset projektit luonnon keskellä yhdistävät luontokasvatusta ja teknologiaa luontevasti toisiinsa. Työtapa herättää koululaisissa tutkimisen, ihmettelyn ja löytämisen iloa sekä kasvattaa heitä selviytymään ja toimimaan erilaisissa olosuhteissa ympäri vuoden. Metsäkoulu tarjoaa oppilaille erilaisia luontoelämyksiä ja opettaa heidät toimimaan luontoa arvostaen.

Olemme huomanneet metsäkoulun lisänneen yhteisöllisyyttä koulussamme. Kaikenlaiset oppijat saavat onnistumisen kokemuksia. 

Teksti ja kuva Anu Hongisto

Julius rannalla

Juliuksen Top 3 lenkit ja luontokohteet

Moikka! Olen Julius Taskinen, 22-vuotias kestävyysjuoksija ja luonnosta nauttiva seikkailijaluonne kotoisin Taipalsaarelta. Tein lajinvaihdoksen juoksun puolelle viime kesänä 2021. Taustani on pyöräilyn puolella, josta U19-sarjasta suomenmestaruus aika-ajosta, kaksi arvokisaedustusta EM- ja MM-kilpailuissa sekä SM-mitaleja myös Elite -sarjasta sekä maastopyöräilystä. Lisäksi sotilasurheilun parista minulla löytyy maastohiihdosta partiokilpailun SM-hopeaa. Olen juossut toiseksi Itämeri-Maratonilla vuonna 2019 ja yhdeksänneksi Vaarojen Maratonilla 2020. Suurimmat tavoitteeni kestävyysjuoksussa ovat maraton ja sitä lyhyemmät matkat 10 000 metriin asti. Viime kevät on mennyt jalkaa parannellessa, mutta toivon pääseväni ulosmittaamaan potentiaaliani loppukesästä alkaen! Rakastan liikkua luonnossa ja rauhoittua veden äärellä. Kesäisin vietän paljon aikaa Saimaalla ja syksyisin harrastan Taipalsaarella metsästystä. 

Kesän luontokohde: Päihänniemen ranta

Minun tämän kesän luontokohdesuositukseni on Päihäniemen ranta! Sinne on helppo mennä, olit sitten matkalla pyörällä, veneellä, autolla tai vaikka jalankin, Vehkataipaleelta. Uimarantana ihan mahtava, ja parasta erityisesti se, että ranta on sen verran pitkä. Sieltä löytyy taatusti hyvä spotti vain olla ja nauttia kesäpäivistä!

Päihäniemi kuuluu lisäksi myös rantamuodostumineen Saimaa Geopark -luontokohteisiin. Paikan historia ulottuu kauas jääkausien aikaan ja paikalla on ollut myös funktio jatkosodan aikaan linnoitteena. Harjun päältä voit ihailla maisemia pitkälle Saimaan selän yli.

Top 3: Lenkit

Haikkaanlahti -polkujuoksuparatiisi

”Haikkaanlahden retkeilyreitti tarjoilee vauhdikkaita flow-pätkiä, tarkkuutta vaativia kivikoita, kuusien varjostamaa juurakkoa, mutta myös nopeita hiekkateitä ja Taipalsaaren upeimpia maalais- ja järvimaisemia. ”
”Haikkaanlahden polut sopivat monenlaiselle lenkkeilijälle; muutamat alamäet vaativat kyllä tarkkuutta ja parit mäentöppyrät reittä, mutta nostamalla hieman jalkaa kaasulta niistä selvinnee kyllä kunnialla vasta polkujuoksuharrastusta aloittavakin.” 

Pakkalan maastopyöräilyreitti

”Laitoin tämän raapustuksen yhteyteen reittini viimeisimmästä maastopyörälenkistä Rehulan-Vehkataipaleen kankaille. Suosittelen tutustumaan hienoihin maastoihin vaikka latukarttojenkin pohjilta! Näin kesällä kannattaa myöskin yhdistää lenkkiin joku kiva kahvistoppi lähellä oleville Rehulan ja Vehkataipaleen kesätoreille lauantai-aamupäivisin! Rehulan kesätori löytyy Suur-Saimaantien ja Mantereentien risteyksestä Rehulan urheilukentältä, Vehkataipaleen taas Vehkataipaleen koulun lähettyviltä torilta."

Lossireitti pyörällä

” Reitti mantereen lossirantaan Jussilansalmeen kulkee Kopinsalmen, Rehulan ja Saikkolan kautta. Matkan varrella pyöräilijä saa ihastella kauniita peltomaisemia ja lauantaisin Rehulan kesätori ilahduttaa polkijaa palveluillaan matkan varrella, poikkea vaikka kahville!
Saariseikkailun ja kioskiostosten jälkeen reitti jatkuu Suur-Saimaantietä pohjoiseen, kunnes kääntyy Sillanmäentielle, joka tarjoilee hyväkuntoista hiekkatietä -pääsee maantiepyörälläkin! Peltoista matka jatkuu Leväsen sillan yli takaisin Kirkkosaarelle, ja suuntaa takaisin kirkonkylälle. Kirkonkylällä pyöräilijä voi taas tuttuun tapaan huoltaa itseään paikan monipuolisilla palveluilla.”

Top 3: Luontokohteet

Ilkonsaaret
Julkaistu 8.6.2021 Taipalsaaren kunnan Facebookissa

Ilkonsaari -täydellinen retkipaikka pienelle seikkailulle? Ilkonsaari on saari keskellä Suur-Saimaan isoimpia selkiä, kuntamme itäosassa. Pyrähdin saareen viime viikolla yksi arki-ilta hetken päähänpistosta, kun keli oli niin hieno! En ollut ikinä aiemmin käynyt siellä, joten olin jälleen kerran aivan innoissani tutkimassa saarta. Miuta yllätti paikkojen kunto, alue oli mykistyttävän hyvin hoidettu; jopa polut oli haravoitu puhtaaksi kävyistä ja risuista! Saarelle rakennetut ortodoksiset tsasounat näyttivät ihan älyttömän kauniilta ilta-auringossa ja loivat paikkaan todella upean tunnelman. 

Illalla Suur-Saimaan laajat järvenselät rauhoittuivat aivan täydellisen tyyneksi, ja ei vitsit oli upeeta! Valmistin ruokaa saaren eteläosan laiturin katoksessa erään mukavan veneilijäpariskunnan huolehdittua minulle hyvän hiilloksen tulipaikalle. Parasta muuten kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa täällä Taipalsaaren luonnossa on ollut nähdä se ilo ihmisten kasvoilla, josta on kuin voinut lukea, kuinka he nauttivat kauniista luonnosta ja ovat siinä hetkessä läsnä. Saarissa on miusta aina tunnelmaa, on jännittävää olla keskellä isoa selkää veden ympäröitynä, mutta Ilkossa todella oli jotain tosi erityistä.

Jänkäsalo
Julkaistu 3.11.2021 Taipalsaaren kunnan Facebookissa

”Tää on niin siistii!” Pääsi miun suusta kun olimme kaasuttelemassa Kylämiehen Jaakon kyydissä Ilkonselän yli kohti Suurta Jänkäsaloa lauantaina hirven saarijahdin päätteeksi. Vierellä toinen vene, jolla vastakaadettu hirvemme hinauksessa soutuveneessä ja ratin takana mies, syntynyt Suuressa Jänkäsalossa oman isoisoäitini tavoin.
Miulle tulee aina pienet kiksit siitä, kun näkee Ilkonselältä Kyläniemen kärjen ja horisonttiin jatkuvan Saimaan. Näky saa hengityksen rauhoittumaan vaikuttavuudellaan! Kun on Saimaata silmänkantamattomiin, voiko silloin edes muuta tehdä kuin hymyillä?!

Rastinniemi
Julkaistu 31.5.2021 Taipalsaaren kunnan Facebookissa 

Viikonloppu meni Saimaalla seikkaillessa: Lauantaina laitoin veneen vesille ja lähdin illaksi Kyläniemen Rastinniemeen, jonne myös jäin yöksi. Ihan huippupaikka! Veneellä oli helppo tulla ja mennä, paikat olivat siistit ja hyvin hoidetut ja maisemat aivan mykistävät! Söin iltapalaksi riisipiirakoita ja lohta samalla kun tuijottelin pitkälle kaukaisuuteen Saimaalle. Järvenselkä tyyntyi illaksi ja nukahdin rantavarvikkoon, jossa nukuin peräti 10h sikeästi. Herättyäni otin pari askelta ja pulahdin järvessä samalla, kun tukkilaiva ajoi ohitse. 

 

Teksti ja kuva Julius Taskinen

Juliuksen Taipalsaari
Lehmät kevätlaitumella

Karjan kesälaitumelle lasku Kannelniemen tilalla

Kesäterveiset Taipalsaaren maalaiskylästä Peltoista  pieneltä Kannelniemen tilalta. Marko Kannelniemi on kasvattanut Highland-nautoja eli ylämaankarjaa perheensä innoittamana vuodesta 2016 alkaen. Ensimmäisenä vuonna hankittiin kuusi lehmävasikkaa ja seuraavana vuonna ne saivat seurakseen Milo-nimisen Highland- sonnin ja siitä alkoi oman karjan kasvatus. Milo tuotti meille hienosti jälkeläisiä neljälle keväälle.

Kun tuli sonnin uusimisen aika päädyimmekin satsaamaan eri rotuun. Olimme ihastuneet Belted Galloway-rotuun ja sen ominaisuuksiin, erityisesti sarvettomuuteen. Rotu on Suomessa vielä aika harvinainen, mutta pienen etsiskelyn jälkeen meidän rouville löytyi sopiva sulhanen Oreo. Se oli hauska sattuma, koska Belted Galloway-nautoja kutsutaan myös Oreo-lehmiksi, Oreo-keksien mukaisen ulkonäön takia. Hieman jännitimme, miten emot suhtautuvat aivan uuden näköiseen sulhaseensa, mutta ottivat kyllä todella hienosti ja kiinnostuneena Oreon joukkoonsa.

Molemmat rodut ovat Skotlannista kotoisin ja sopivat ulkokasvatukseen. Belted Galloway-rotu on
90 % määräävä, eli vasikoista tulee myös nupoja eli sarvettomia isänsä kaltaisesti. Emolaumassa emoja oli 12 ja uusia jälkeläisiä tuli tälle keväälle yhdeksän, toinen toistaan hauskemman näköisiä pikku-Oreoita.

Emolauman talvilaidun on pienempi, suojaisampi ja tiheämmin aidattu, jotteivat pikkuvasikat keväällä synnyttyään pääse helpolla karkailemaan. Nopeasti ne oppivat, ettei sähköaitaan kannata koskea ja kunnioittavat laitumen aitanauhoja. Vasikat siis syntyvät talvilaitumelle ja kasvavat siellä kevään, joten kesälaitumelle lasku on niille erityisen hieno päivä. Ne pääsevät yhdessä emojensa kanssa tutustumaan laajempiin laidunlohkoihin ja uusiin maisemiin, makuihin, tuoksuihin ja ääniin.

Emot ovat jo kokeneina tottuneet huomaamaan keväällä, milloin aitoja rakennetaan ja alkavat jo malttamattomina odotella, milloin ne pääsevät portista vihreälle laitumelle. Aitojen parissa puuhastelu palkitaan yleensä innostuneella huutokonsertilla ja uteliaalla tarkkailulla, että joko me päästään? Ylämaankarja on rauhallista luonteeltaan ja usein käyskentelevät hissukseen ja jopa laiskankin näköisinä, mutta ovat kyllä erittäin nopeita juoksijoita tarvittaessa ja niin halutessaan.
Yleensä juuri ensimmäinen kesälaidun innostaa koko lauman juoksemaan, eikä sitä voi hymyilemättä katsella. Se on niiden tapa ilmaista iloa ja onnellisuutta ja sitä se tuottaa meillekin, kun saamme sitä katsella. Pienet vasikat tutustuvat laitumen joka nurkkaan ja innostavat toisensa juoksuun kerta toisensa jälkeen. Takajalat nousevat sekunnin murto-osassa kohti taivasta ja taas mennään. Usein kesäiltaisin vasikoille iskee ”iltavillit” eli kavereiden kesken juostaan ja otetaan puskemismatseja.

Tältä kesältä toivomme sopivassa suhteessa niin sadetta kuin paistettakin, jotta laitumet kasvavat ja karjalla riittää rouskutettavaa.
 
Hyvää kesää kaikille! Terveisin Marko Kannelniemi perheineen

Lisää kuvia ja ajankohtaisia tarinoita löytyy Kannelniemen tilan Facebook-sivulta.

Teksti Seija Kannelniemi, Kuva Nico Lensu

 

Brutus Lagercrantzin perhe Viipurissa 1900-luvun alussa

Lagercrantzin suku - Taipalsaarelaisia vuodesta 1882 lähtien

Sisarusten Rita ja Henrik Andersénin suvun historia Taipalsaarella alkoi, kun äidinäidinisä Brutus Lagercrantz (kuvassa perheensä kanssa Viipurissa 1900-luvun alussa) muutti Taipalsaarelle nimismieheksi vuonna 1882. Virassaan hän toimi kahden vuoden ajan. Taipalsaarella ollessaan Brutus hankki Heikkolan neljän tilan kylästä itselleen talon ja noin 100 hehtaaria maata. 
 
Talon hän siirsi Heikkolasta Rauhalan tilalle Saimaan rannalle. Brutus pestasi ihmisiä töihin ja vietti aikaa tilallaan omien töidensä ohessa. Työura jatkui Venäjän valtion virkamiehenä, kruununvoutina, toimien kaikkien voutien esimiehenä eri puolilla Karjalan kannasta ja päätyen Viipuriin.  Sieltä Brutus kulki junalla tai laivalla maatilalleen. 

Brutus oli toimen mies. Hän oli perustamassa laiva- ja puhelinyhtiöitä Taipalsaarelle. Hän ajoi maantieyhteyttä Lappeenrantaan jo 1920-luvulla. Tämä toteutui vasta ennen sotia. Samoin hän esitti koulun perustamista Heikkolaan, mutta silloin tämä ei toteutunut opettajien palkkaamisesta aiheutuvien kulujen takia.

Hän oli myös suojeluskunta-aktiivi, kuten myös poikansa, ja tytär oli Lottasvärdin puheenjohtaja. Brutus oli vakaasti perustuslaillinen mies, joka vastusti vuoden 1912 yhdenvertaisuuslakia.  Hän oli jäsenenä Viipurin maistraatissa päättämässä venäläisen kulkukauppiaan myyntiluvasta Suomeen. He kieltäytyivät antamasta lupaa ja siksi joutuivat vankilaan venäläisten viranomaisten toimesta. Tästä syystä vangituista hän oli ensimmäinen. Tämä oli iso tapaus silloisessa Suomessa. Lähes tuhat ihmistä kokoontui saattamaan häntä vankilaan juna-asemalle Viipuriin tukena hänen teolleen uutisoivat paikalliset lehdet.

Sisällissota syttyi ja niin tuli huoli myös Rauhalan tilasta, kun punaiset pommittivat kirkonkylältä valkoista Haikkaanlahtea. Huoli olikin aiheellinen, koska Brutuksen veljen talo poltettiin näiden tapahtumien yhteydessä.

Brutuksen ollessa vankilassa Pietarissa, hän tutustui ruotsinkielisen Pyhän Katariinan seurakunnan pappiin Edvin Wiréniin. Brutus jopa kyläili hän kodissaan Viipurissa, missä hän tapasi perheen vanhimman tyttären Gretan, josta tuli hänen vaimonsa. Tästä alkoi heidän yhteinen tarinansa myös Taipalsaarella. 

Brutus oli ahkera päiväkirjan pitäjä ja siksi hänen tarinansa on säilynyt hyvin tuleville sukupolville. Konkreettinen muisto hänestä löytyy vielä Röytyn vaunuvajasta, jossa hänen restauroidut trillansa on heti oven sisäpuolella. Myös hänen vävynsä kirjoittamat päiväkirjat ovat olleet aarre tarinoiden säilymiselle. Brutuksesta ja hänen elämästään voi lukea lisää Taipalsaaren historia -teoksesta.

Ritan ja Henrikin mummo, Brutuksen tytär Greta Wirén, syntyi Heikkolassa Rauhalan tilalla 1885. Greta peri vanhemmiltaan Leikkolan tilan Kurenlahden kylästä. Muuttaessaan sinne hän vei mukanaan 3 lehmää, hevosen, possun ja kanoja. Siihen aikaan Rauhalaan kuului noin 2 km rantaviivaa. Brutus kuoli 1929 jättäen Rauhalan 7 lapselleen, joista yksi sai perintönsä rahassa.

Eri sukupolvet ovat myyneet aikojen saatossa osia maistaan.  Siitä huolimatta sukua on laajasti Taipalsaarella varsinkin kesäisin, jolloin tavataan pikkuserkkuja ja serkkuja. Brutuksen veli Alfred omisti Leikkolan naapuritilan, joka myytiin paikalliselle maanviljelijälle 1950-luvulla. Alfred toimi Savitaipaleen henkikirjoittajana. Kolmannella veljellä oli siihen aikaan tila Jauhialassa . Nämä muut tilat on myyty eri henkilöille vuosien saatossa. Brutuksen jälkeläiset ovat nykyään ainoat jotka asuvat Taipalsaarella.

Leikkolassa on jo seitsemäs sukupolvi vapaa-ajan asukkaina ja kuudes sukupolvi Summingin saaressa kesäasukkaina. Nykypäivien Leikkolassa on asuttu alkuperäisissä rakennuksissa ja rakennettu lisää tarpeen mukaan. 

Leikkolan tilaan on kuulunut peltoja ja niitä on aikoinaan vuokrattu. Nykyinen piha-alue on alun perin ollut yhtä suurta hyötypuutarhaa; paljon marjapensaita ja omenapuita.  Jopa niin paljon, että Ritan ja Henrikin isoisän toimiessa Helsingin diakonissalaitoksen johtajana, Kaukaan tehtaan sairaalan diakonissalaitoksen henkilökunta keräsi marjat ja omenat sinne laivakyydillä. Tilalla olikin 40 omenapuuta, joista talvisodan pakkaset vei enemmistön. Omenia lähetettiin tilalta myös omaan käyttöön Helsinkiin. 

Suvun kasvaessa Henrik rakennutti talon kesäpaikaksi Summingin saareen vuonna 1976.  Leikkolassa käydään ympäri vuoden lomat ja viikonloput. Kuitenkin ensimmäinen joulu vietettiin siellä vasta 2020 koronan aikana sekä muutoinkin korona aikana Leikkola on ollut hyvä paikka olla. Ennen vanhaan kesävieraat olivat vain kesäasukkaita ja nyt ajat ovat muuttuneet.

Edelleenkin Rauhalassa on jäljellä Brutuksen arvokas talo, jossa jo 1920-luvulla oli valmius kylpyammetta varten. Brutus Lagercrantzin sukuhauta neljässä sukupolvessa on Taipalsaaren hautausmaalla. Perinteisellä hautausmaakävelyllä on myös tarinaa tästä suvusta ja Henrik Andersén on siellä kertonut tarinoita suvustaan. Brutuksen veljen Alfred Lagercrantzin suku on myös haudattu Taipalsaaren hautausmaalle omaan sukuhautaansa. 

Rita muistelee Taipalsaarella oloa lämmöllä ja paikkaa suvulle rakkaana. Hän itse on ollut poissa Taipalsaarelta ainoastaan osan yhtä kesää alle vuoden ikäisenä, kun perhe evakkokesänä 1944 joutui lähtemään Pohjanmaalle.  Myös hänen äitinsä Rode Andersén vietti 97-vuotiaaksi saakka kaikki kesät Taipalsaarella. 

Henrik on laskenut viettäneensä yhteensä 15 vuotta elämästään kesäisin Taipalsaarella.
Joka neljäs kesä serkut ja pikkuserkut tapaavat. Tapaaminen on siitäkin harvinainen, että kaikki pääsevät koteihin kävellen tai veneellä. Kotikielenä on pääsääntöisesti ruotsin kieli suomen kielen lisäksi. Mikä rikkaus onkaan tavata täällä, kun suku on muuttanut ympäri Suomen. 

Suvulla onkin jo monessa polvessa mukavia muistoja kesistä Taipalsaarella elellen maalaiselämää yhdessä kyläläisten kanssa. Taipalsaarelta löytyy kaikki mitä he tarvitsevat ja täällä onkin hyvä ja avulias palvelu. Rauha tuleekin sieluun, kun auto kääntyy Helsingistä tännepäin mieluisiin puuhiin pihapiirissä, kertoo Rita.

Teksti Riitta Rita, Kuva Henrik Andersén