Etusivu
17.3.2021

Julius esittäytyy

Hei! Olen Julius Taskinen, 21-vuotias kilpapyöräilijä ja kestävyysurheilija. Olen kotoisin Taipalsaaren Saimaanharjulta ja opiskelen tällä hetkellä Jyväskylässä. Vapaa-aikanani koulusta ja tavoitteellisesta urheilusta harrastan mm. metsästystä, luonnossa liikkumista ja erityisesti kesäisin minut voi löytää usein ulkokeittiöstä riista- ja kalaruokien kimpusta! 

Tavoittelen menestystä kestävyyslajeissa. Sitä on takanani pyöräilyssä U19-sarjassa, josta Suomenmestaruus aika-ajosta. Lisäksi pyöräilystä kolme muuta SM-mitalia. Myös sotilasurheilun parista löytyy maastohiihdosta partiokilpailun SM-hopeaa. Lisäksi olen juossut toiseksi Itämeri-Maratonilla vuonna 2019 (2.43/42km), ja yhdeksänneksi Vaarojen Maratonilla 2020 (4.23/43km). Kymmenen kilometriä taittuu pyörällä nopeimmillaan selvästi alle kolmentoista minuutin. Opiskelen JAMK:lla Sport Business Fundamentals -opinto-ohjelmassa. Seurani on lahtelainen TWD-Länken.
 
Olen innoissani yhteistyöstä. Taipalsaari merkitsee minulle paljon niin sen tarjoamien treenimahdollisuuksien, kuin sen ainutkertaisten luontokohteiden takia. Näillä poluilla on kuitenkin tahkottu tuhansia treenitunteja ja näissä maisemissa vietetty ikimuistoisia hetkiä monenlaisten eri aktiviteettien muodossa. Yhteistyössämme haluan tuoda esille kaikkea sitä, mitä kaikkea siistiä täällä on oikein mahdollista touhuta ja saada itselle uusia kokemuksia mm. Saimaan saaristoreitin ja muiden tempausten muodossa, mutta niistä lisää myöhemmin! Minut kannattaa yhdessä Taipalsaaren kunnan kanssa ottaa seurantaan somessa @juliustaski ja @taipalsaarenkunta!