Etusivu
27.7.2021

Kirkkosaaren kierto

Kirkkosaaren kierto
Lenkki, joka kulkee kaveriporukassani nimellä ”Taipalsaaren maastomaraton” juontaa juurensa kevääseen 2020, kun aikani meni opesijaisuutta tehdessä Saimaanharjulla ja treenatessa samalla kovaa. Meillä oli tuona keväänä tapana tehdä viikonloppuisin aina vuorotellen täällä Taipalsaarella ja vuorotellen Imatralla pitkiä kestävyysharjoituksia, ja tästä lenkistä muodostui kyllä klassikko! Lähdimme monesti imatralaisten Ahosten veljesten kanssa aamutuimaan lenkille pari makkarapakettia repussa. Tapana oli pysähtyä Riutanniemeen paistamaan makkarat, mutta monesti olimme sen verran kylmissämme nuotion sytyttelyn jälkeen, ettemme malttaneet aina paistaa makkaroita ihan kokonaan lämpimiksi. Monesti makkarat oli jo syöty parhaan hiilloksen vasta heräillessä nuotion loimusta. Loppulenkillä saattoikin välillä (aina) hieman vatsaa kipristellä, muttemme kuitenkaan koskaan oppineet, vaan toistimme saman virheen kerrasta toiseen.

Lenkki on ehdottomasti yksi Kirkkosaaren parhaista pidemmistä. Se yhdistää Saimaanharjun, Konstun ja Kirkonkylän parhaimpia polkuja Haikkaanlahden luontopolkuun. Miun lemppari, jos kyseessä on pidempi polkujuoksulenkki. Ja mikä parasta, sopii myös maastopyöräilyyn, ja on tarvittaessa pidennettävissä myös maratonin mittaiseksi lammen pururadan lenkillä. Lempparipätkiä tällä reitillä on Pikku-Punkaharjun polut ennen kirkkoa, Haikkaanlahden perälenkki ennen Riutanniemeä ja laskettelu Konstun uimarannalle.

Tsekkaa nämä tällä reitillä:

Uimarannat ja -paikat:
-Kirkonranta
-Huhmarkallio
-Vaateranta

Vesipiste:
-Väinölän seinä, Kirkonranta

Laavut:
-Kurenlaavu, Telkkälä
-Riutanlaavu, Riutanniemi

Jätskikioskit:
-Kirkonkylä, tori
-Saimaanharju, S-Market

Kahvilat:
-Röytyn kesäkahvila, Kirkonkylä
-Ravintola Wanha Kunnantupa, Kirkonkylä


Reitti Stravassa
Reitit Juliuksen kotisivuilla