Etusivu
4.11.2022

Osallistavan budjetoinnin 2023 tulokset on nyt julkaistu

Taipalsaaren kunnan osallistava budjetointi 2023

 

Osallistavassa budjetoinnissa tarkoituksena oli osallistaa kaikki halukkaat ideoimaan sitä, miten kunnan käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Osallisuus ja sen edistäminen on yksi keskeisistä toimista kunnan strategiassa. Taipalsaaren kunnan 2023 osallistavan budjetoinnin ideahaku toteutettiin kesällä 2022. Asukkaat esittivät kehitysideoita, joiden teemana oli kunnan visio Parasta Elämää. Osallistavan budjetin määrärahan suuruutta ei ollut määritetty ennakkoon. Varsinaisten valittujen ideoiden toteutus tapahtuu vuoden 2023 aikana.

 

Ideahaun jälkeen hakukriteerit täyttävät ideat julkaistiin ja kuntalaiset äänestivät niistä parhaimmat jatkoon kahdesta eri kategoriasta: kuntalaisten/yksityishenkilöiden esitykset ja yhdistysten esitykset. Ääniä annettiin yhteensä 590 kappaletta. Kuntalaisten esityksistä voittaja oli Pappilanlahden kehittäminen ja vedenlaadun parantaminen (26 % äänistä). Yhdistyksen esityksistä voitti Yleinen sauna Kirkonkylän rantaan (37 % äänistä).

 

Toteutettavien ehdotusten lopullisen valinnan ja budjetoinnin on tehnyt kunnan johtoryhmä lokakuussa 2022. Johtoryhmän päätökset perustuvat äänestysvaiheen tuloksiin. Osallistavan budjetoinnin määrärahan suuruudeksi esitetään talousarvioon 40 000€. Taipalsaaren kunnan valtuusto päättää talousarviosta marras-joulukuussa 2023. Osallistavan budjetoinnin osuus jakaantuu yhdistysten ideoiden kesken. Päätös on ehdollinen ja vaatii hyväksytyn talousarvion lisäksi yhdistysten sitoutumisen toteutukseen sekä tarkennetut arviot kustannuksista. Kuntalaisten esitykset ovat huomioitu toteutettavaksi osana kunnan investointisuunnitelmaa. Lisätiedot kunnanjohtaja Kari Kuuramaalta.

 

 Yhdistysten äänestetyt ideat toteutukseen:

  1. Yleinen sauna Kirkonkylän rantaan, Kirkonkylän kyläyhdistys (37% äänistä)
  2. Yleinen uimaranta Vehkataipaleelle, Rehulan seudun kyläyhdistys (21% äänistä)
  3. Torikatospaikkoja Rehulan kentälle, Rehulan seudun kyläyhdistys (17% äänistä)

 

Kuntalaisten/yksityisten äänestetyt ideat jatkoon:

  1. Pappilanlahden kosteikon kehittäminen ja vedenlaadun parantaminen (26% äänistä)
  2. Luontopolkuja eri puolille kuntaa (kartoitustyö vuonna 2023) (19% äänistä)
  3. Nuotiopaikka Konstun rantaan ja siivoustalkoot (9% äänistä)

 

Joukkoliikenne Rehulasta Lappeenrantaan (14% äänistä) käsitellään yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

 

Muut äänestysvaiheeseen edenneet ehdotukset voidaan ottaa huomioon kunnan investoinnissa mahdollisuuksien mukaan.

  • Vartalonkiertolaite Saimaanharjun kuntosalille
  • Esteettömän uimalaiturin/liuskan toteuttaminen Kirkonrantaan
  • Kaiteen asentaminen Konstun uimalaiturille (esteettömyys)
  • Yleinen uimaranta ja laituri Vehkataipaleelle (koulunranta)
  • Yleinen uimaranta Rehulaan Suur-Saimaan puolelle
  • Ulkokuntosali, pallokenttä ja lasten kiipeilytelineet Pappilanniemen ulkoilupolun yhteyteen
  • Saimaanharjun puistoalueiden siistiminen ja ikääntyneiden ”Tapaamispuiston” toteuttaminen
  • Pappilanlahden iltanuotio ja musiikkitapahtuma
  • Pitkospuut Pappilanlahden kosteikolle
  • Nuorille suunnattu musiikkitapahtuma
  • Uudet jalkapallomaalit Saimaanharjun kentälle
  • Ympärivuotinen kalatori