Ajankohtaista
-
Julkaistu 11.5.2026 Liikuntakysely 2026: Taipalsaarelaiset liikkuvat aktiivisesti Taipalsaaren kunnassa toteutettiin huhtikuun 2026 aikana liikuntakysely, jolla kartoitettiin kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta, liikuntatottumuksia sekä näkemyksiä kunnan liikuntapaikoista ja -palveluista. -
Julkaistu 7.5.2026 Taipalsaari-päivät kesäkuun lopussa Perinteisiä Taipalsaari-päiviä vietetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, pe 26.-su 28.6.2026. Taipalsaari-päivät tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja elämyksiä niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin ikäihmisille. Yhteisöllinen tapahtumaviikonloppu musiikkia, esityksiä, rantamarkkinat, liikuntaa ja tietysti maaseudun perinneohjelmaa. -
Julkaistu 6.5.2026 Kunnanhallituksen päätöksiä 4.5. pidetystä kokouksesta Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa lisämäärärahaesitystä vanhan sairaalan tontilla olevien rakennusten purkamiseksi, henkilöstöasioita ja talousarviolainan ottamista. -
Julkaistu 5.5.2026 Metsä opettaa Vehkataipaleella – koulupäivä voi alkaa aamupiirillä sammalikossa Vehkataipaleen koulussa oppia ei haeta vain pulpeteista ja kirjoista. Jo kahdeksan vuoden ajan koulussa on toteutettu metsäkoulua, jossa oppitunnit siirtyvät kerran viikossa luontoon. Metsäperjantait ovat muodostuneet koko kyläyhteisön yhteiseksi ylpeydenaiheeksi. -
Julkaistu 4.5.2026 Viranomaisposti muuttuu digitaaliseksi - Taipalsaaren kunta ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön vaiheittain Viranomaisviestintä muuttui sähköiseksi 14.4. alkaen. Kun tunnistaudut Suomi.fi-tunnistuksen kautta jonkin viranomaisen palveluun, saat jatkossa Suomi.fi-viesteihin eri viranomaisten lähettämää postia paperipostin sijaan. Taipalsaaren kunta ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön vaiheittain. Ensimmäisenä Suomi.fi-viestit otetaan käyttöön varhaiskasvatuksen Daisy-asiointipalvelussa 5.5. alkaen. -
Julkaistu 29.4.2026 Kunnanvaltuuston päätöksiä 27.4. pidetystä kokouksesta Kunnanvaltuusto myönsi Röytylle ja Vehkataipaleen koululle lisämäärärahat, päätti Leikonlahden RA-tonttien myymisestä huutokauppana ja vahvisti kunnan nimikkolinnuiksi kuhankeittäjän ja sääksen. -
Julkaistu 29.4.2026 Moottoripaja kokoaa nuoret yhteisen tekemisen äärelle – tervetuloa avajaisiin 6.5. Moottoripaja tarjoaa nuorille paikan, jossa voi korjata ja huoltaa moottoriajoneuvoja, oppia uutta ja viettää aikaa turvallisessa ympäristössä yhdessä muiden kanssa. Toimintaan on helppo tulla mukaan ja pajalla on aina mukana tekemistä ohjaava aikuinen. -
Julkaistu 20.4.2026 Kansallinen veteraanipäivä Taipalsaarella Kansallista veteraanipäivää vietetään Taipalsaarella maanantaina 27.4. Päivän aikana kunnioitetaan veteraanisukupolvea ja vaalitaan yhteistä muistia seppeleenlaskulla sekä juhlatilaisuudella. -
Julkaistu 15.4.2026 Kunnanhallituksen päätöksiä 13.4. pidetystä kokouksesta Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa määrärahojen muutoksia ja Leikonlahden kolmen RA-tontin myyntiin asettamista sekä antoi lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi saaristolaiksi. -
Julkaistu 1.4.2026 Etelä-Karjalan liitto hakee kohteita yhteisötaideteoksille eri puolilta maakuntaa Etelä-Karjalan liitto hakee maakunnan alueelta vähintään yhdeksää kehittämiskohdetta, joissa toteutetaan yhteisötaideteokset osana Taide Etelä-Karjalan muutosvoimana -hanketta.