Harjoitus parantaa yhteistä valmiutta väestönsuojeluun
Harjoitus vahvistaa yhteiskunnan kykyä toimia normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi.
Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla.
Harjoitus toteutetaan niin sanottuna työpöytäharjoituksena. Harjoitus ei näy kaduilla, eikä kansalaisia tosiasiallisesti siirretä.
Harjoituksessa painotetaan väestönsuojeluun liittyviä valmiuksia, erityisesti evakuointien ja väestönsiirtojen järjestelyjen osalta, sekä poikkeusolojen aikaista johtamista ja viestintää.
Valmiusharjoitukset ovat osa kunnan normaalia varautumista
Viime vuonna Taipalsaaren kunta osallistui Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään Kaakko25-valmiusharjoitukseen. Pääteemana oli väestönsuojelu ja tilannetietoisuus poikkeusoloissa. Lisäksi harjoiteltiin erityisesti sähkön-, energian-, kaasun- ja vedenjakelun häiriötilanteissa toimimista.
Valmiusharjoitukset ovat tärkeä ja normaali osa kunnan varautumista erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin. Harjoittelemalla etukäteen varmistetaan toimiva yhteistyö eri tahojen välillä, asukkaiden hyvinvointi ja kunnan palvelujen turvaaminen myös silloin, kun jokin yllättävä tilanne sattuu kohdalle.