Etusivu
Puolukat

Syksyinen tervehdys!

Ruska värjää jo maisemaa upeilla väreillään, ja mäntykankaat hehkuvat punaisenaan puolukkaa. Marjastajan mieli lepää syksyisessä metsässä, vaikka arki olisikin kiireistä. Luonto tarjoaa kokonaisvaltaisen elämyksen, ja hyvä marjasaalis tuo iloa vielä talvellakin.

Kunnantalolla ei olla marjassa, vaan suunnitellaan ensi vuoden taloutta kuntahistorian suurimmassa euromääräisessä muutoksessa. Talousarviota valmistellaan laajalla ryhmällä konsernipalveluiden, teknisen toimen ja sivistystoimen kesken sekä yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa. Valtiovallan antamat tiedot tulevasta ja hyvinvointialueuudistus pienentävät liki puoleen kunnan tulojen ja menojen välistä talouden kokoa. 

Talousarvio on syksyn aikana punnittavana luottamushenkilöillä ja eri toimielimissä. Se pitää sisällään suunnitelman siitä, miten lakisääteiset tehtävät ja kunnan oma palvelutarjonta rahoitetaan. Suunnittelua raamittavat taloudelliset reunaehdot ja kunnan strategia.

Talousarvion tekemisessä on paljon samaa kuin marjametsällä olemisessa. Sato voi ensi silmäyksellä näyttää hyvältä ja helposti poimittavalta, mutta ennen kuin marjat ovat ämpärissä asti, on täytynyt tehdä raakaa työtä ja raivata monenlaisia esteitä. Toisaalta varvikko voi tuottaa myös yllätyksiä; jostakin mättäästä marjat sujahtavat astiaan hujauksessa. Talousarvion tekeminenkin vaatii samalla tavalla ensin kokonaisuuden hahmottamista ja sitten yksittäisten eurojen poimimista. Kun strategia kuitenkin on selvä, arvio syntyy – samalla tavalla kuin marjastajan ämpäri täyttyy määrätietoisella uurastuksella.

Kuntalaisen näkökulmasta varsinkin arjen palveluiden säilyminen ja kehittäminen on tärkeää. Taipalsaari haluaa tarjota laadukkaat palvelut kunnan joka niemeen ja notkelmaan. Tosiasia kuitenkin on, että aivan kaikkea ei pystytä ilmaiseksi tarjoamaan. Kaikella on hintansa. Marjastakin tarvitsee metsään mennessään mukaansa valmiiksi ämpärin, johon poimia luonnon ilmaiset antimet.

Ennakkotietojen mukaan verotulot kehittyvät positiivisesti ja Taipalsaaren kunta pärjää ensi vuonna kohtuuhyvin talouden tasapainossa. Tulevina vuosina haasteita on, kuten muillakin Etelä-Karjalan kunnilla. Niihin voi kuitenkin reagoida tekemällä asioita fiksusti, laadukkaasti ja strategian mukaisesti. Taipalsaari voi säilyttää elinvoimansa - näin uskon. Se on parasta elämää myös.

Hyviä marjaretkiä ja kaunista syksyä kaikille!
Jarkko Koho, hallintojohtaja 

Suoraniemen perheen syksy on jännittävää aikaa, sillä perheeseen on syntymässä uusi jäsen lähellä esikoisen synttäreitä, joulua ja Taipalsaarelle muuton ensimmäistä vuosipäivää

Lappeenrannasta kotoisin olevat 26-vuotiaat Olivia ja Eetu Suoraniemi ostivat talon Taipalsaaren Kuivaketveleeltä lokakuussa 2021 ja muuttivat uuteen kotiin ennen joulua. Esikoistytär Frida täytti tuolloin vuoden. Tällä hetkellä eletään jännittävää aikaa, sillä perhe odottaa uutta jäsentä, jonka laskettu aika on joulukuussa. Perheeseen kuuluu myös 3-vuotias sisäkissa Gabriel, jota naapuruston kissat käyvät toisinaan moikkailemassa ikkunan takana.

Olivia ja Eetu ovat kotoisin Lappeenrannasta. He ehtivät asua yhdessä Lappeenrannan lisäksi myös Kouvolassa ja Lahdessa ennen asunnon ostoa. Pariskunta alkoi etsimään perheelleen kotia keväällä 2021 Lappeenrannan seudulta. Taipalsaari oli vahvana vaihtoehtona jo tuossa vaiheessa, sillä rauhallinen sijainti, vesistön ja luonnon läheisyys sekä lyhyt matka Lappeenrannan keskustaan olivat heille tärkeitä kriteerejä. Heistä on myös kiva, kun sekä Saimaanharjun että Lappeenrannan palvelut ovat sopivan lähellä. 

Taipalsaari oli molemmille hyppy tuntemattomaan, sillä aikaisempia siteitä kuntaan ei juuri ollut. Olivia ja Eetu ihastuivat kuitenkin heti niin asuntoon kuin Kuivaketveleen alueeseenkin ja ostopäätös tapahtui melko nopeasti.

Tänä syksynä perhe nauttii läheisten seurasta ja rauhallisesta arjesta vauvan syntymään valmistautuen. Syksyyn kuuluu myös pihahommia, pieniä hemmotteluhetkiä unohtamatta. Olivia käy mielellään tapaamassa ystäviään esimerkiksi lähiseudun kahviloissa.

 

Taipalsaari-henki

Perhe on kotiutunut vuoden varrella hyvin Taipalsaarelle, mutta eivät ole vielä tutustuneet paikallisyhteisöön naapurustoa laajemmin. Heidän jälkeensä Kuivaketveleelle on muuttanut myös pari muuta nuorempaa pariskuntaa, mikä on ollut mukavaa. Eron kaupunkiasumiseen on kuitenkin huomannut jo selvästi, sillä kaikki naapurit ovat käyneet esittäytymässä ja moikkailevat sekä juttelevat toisilleen. Myös entisten omistajien puheista välittyi, että Taipalsaarella on mukava kyläyhteisö. 

Olivia kertoi kaipaavansa hetkittäin kaupunkia, kun on tällä hetkellä paljon kotona lapsen kanssa. Lyhyt automatka keskustaan ja ystävien luo kuitenkin auttaa. Sekä Olivia että Eetu toteavat, että ympäröivä luonto on heille tärkeä. He myös mielellään tutustuisivat ajan myötä paremmin paikalliseen yhteisöön esimerkiksi mahdollisen vapaa-ajantoiminnan myötä. Alueeseen he ovatkin tutustuneet pikkuhiljaa ja tykästyivät esimerkiksi Röytyn kahvilaan.

Mutta mitä pariskunta toivoisi jatkossa?

Uutena asukkaana jonkinlainen kattava tervetuliaisinfo olisi ollut mukava! Myös esimerkiksi nettisivuilla eri kohderyhmille räätälöidyt tietopaketit kunnan palveluista ja harrastusmahdollisuuksista helpottaisivat tiedon löytämistä ja lisäisivät tietoisuutta tarjonnasta. Suoraniemet hyödyntäisivät mielellään paikallisia palveluita nykyistä enemmän, mutta esimerkiksi perhekerhon ja äiti-lapsikerhon olemassaolosta he kuulivat vasta ensimmäistä kertaa. 

 

Rohkeus

Suoraniemille rohkeus merkitsee uskallusta elää omannäköistä elämää – sellaista, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Heillä on eri elämäntilanne verrattuna moniin ystäviin, sillä he ovat halunneet perustaa perheen nuorina. On tärkeää, että uskaltaa elää hetkessä ja toteuttaa unelmiaan, vaikka maailman tilanne onkin ollut lähivuosina hyvin epävakaa. Pariskunta onkin toteuttanut haaveitaan rohkeasti, joista esimerkkinä oman kodin ostaminen luonnon ääreltä ja perheen perustaminen.

Entä miten voisimme olla entistä rohkeampia kuntana?  

Olivia ja Eetu olivat yhtä mieltä, että kuntamarkkinoinnissa kannattaa tehdä rohkeita valintoja ja uskaltaa olla myös erilainen. Mielikuvien luominen ja myös nuorten huomioiminen viestinnässä on tärkeää, että saataisiin houkuteltua uusia asukkaita. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa arkipäiväinen sisältö, kuten jutut ihmisten elämästä, kiinnostaa monia nuoria. Sen avulla on myös helppo näyttää, mitä annettavaa kunnalla olisi.

 

Turvallisuus

Suoraniemille turvallisuus tarkoittaa esimerkiksi turvallista asuinympäristöä, jossa voi huoletta antaa lasten nukkua vaikka ulkona vaunuissa. Kuivaketveleellä pariskunnalla ei ole ollut kertaakaan turvaton olo, mikä on tärkeää etenkin pienten lasten kanssa. Myös peruspalvelut, kuten neuvola, ovat toimineet hyvin.  On mukava, kun kunnassa on oma pieni terveyskeskus, johon on helppo mennä. Neuvolassa heillä on myös ollut koko ajan sama hoitaja.

Miten turvallisuuteen voisi panostaa kuntatasolla?

Pariskunnan mielestä nuorisoon, terveydenhuoltoon ja koulutukseen panostaminen lisää turvallisuutta. Esimerkiksi hyvä opetuksen taso kouluissa ennaltaehkäisee ongelmia. On myös tärkeää, että kunnassa on riittävästi tekemistä nuorisolle.

 

Parasta elämää

Paras elämä koostuu Suoraniemien mielestä monen tekijän summasta. Ihanne olisi tasapaino työtä, vapaa-aikaa, yhteisön tukea, perhe-arkea ja ystävien kanssa vietettyä aikaa. Myös asuinpaikka lähellä järveä ja viihtyisä koti ovat molemmille elämänlaadun kannalta hyvin merkittäviä asioita. Olivia kertookin olevansa koti-ihminen, joten kodin tunnelma vaikuttaa paljon hyvinvointiin. Eetu mainitsee sopivan lyhyen työmatkan yhtenä tärkeänä tekijänä.

Mielekäs työ on molemmille tärkeä osa hyvää elämää. Olivia valmistui keväällä ammattikorkeakoulusta liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta liikunnan ohjaajaksi. Opinnot sisälsivät paljon terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä esihenkilötyöhön liittyviä kursseja. Tällä hetkellä Olivia on esikoisen kanssa kotona ja valmistautuu vauvan tuloon. Vanhempainvapaiden jälkeen hän haluaisi löytää mielenkiintoisen jollakin tavalla hyvinvointiin tai terveyden edistämiseen liittyvän työn. Myös yrittäjyys on käynyt mielessä, mutta hänellä ei ole vielä täysin selkeää suunnitelmaa tai haavetta.

Eetu puolestaan valmistui tradenomiksi (AMK) pari vuotta sitten ja on ollut siitä asti VMH Productions Oy:llä media- ja markkinointihommissa. Yritys tarjoaa valo- ja videokuvaus sekä markkinointipalveluita pääosin yrityksille. Eetu ei keksisi parempaa työtä tähän hetkeen. Työkaverina on nuori yrittäjä, jonka kanssa yhteistyö sujuu erinomaisesti.

Mitkä asiat mahdollistaisivat kunnan vision, Parasta elämää, toteutumisen laajemmin?

Olivia ja Eetu toteavat, että parasta elämää tarkoittaa kaikille niin eri asioita, että tehtävä on haastava. Ensinnäkin olisi huomioitava eri kohderyhmät, jotta kaikenikäisille olisi palveluita, tapahtumia ja aktiviteetteja. Lapsiperheet tarvitsevat peruspalveluita varhaiskasvatuksesta kouluihin ja eläkeläiset kirjastosta terveyskeskukseen. Myös kerhot ja esimerkiksi ajanviettoon sopiva kahvila lisäävät yhteisöllisyyttä ja monen elämänlaatua. Työikäisille potentiaalisille tulokkaille taas esimerkiksi hyvä tonttitarjonta vaikuttaa paljon.

He arvelevat myös, että luonto on lähes kaikille Taipalsaarelle muuttaville jollain tasolla tärkeä. Lisäksi

Lappeenrannan läheisyys vaikuttaa monen elämään, joten hyvien kulkuyhteyksien takaaminen Lappeenrantaan olisikin tärkeää. Nyt Kirkonkylän ja Lappeenrannan välillä on melko hyvin liikennettä, mutta kiva lisä olisi, jos linja-autoon pääsisi myös vaunuilla.

Kehityskohteita kysyttäessä Eetu huudahti saman tien, että ulkokuntosali olisi kiva! Kaikkineen Suoraniemen perhe on ollut ainakin toistaiseksi tyytyväinen asuinpaikkavalintaan.

Kirjoittanut Elina Niemeläinen

Taipalsaari Logo

Taipalsaaren osallistava budjetointi 2023

Osallistavan budjetoinnin tarkoituksena on kannustaa kaikki halukkaat ideoimaan sitä, miten kunnan julkisia varoja käytetään. Osallisuus ja sen edistäminen ovat keskeisiä toimia kunnan strategiassa. 

Taipalsaaren kunnan 2023 osallistavan budjetoinnin ideahaku toteutettiin kesällä 2022. Asukkaat esittivät kehitysideoita, joiden teemana oli kunnan visio Parasta Elämää. 

Ideahaun jälkeen hakukriteerit täyttävät ideat julkaistiin ja kuntalaiset äänestivät niistä parhaimmat jatkoon kahdesta eri kategoriasta: kuntalaisten/yksityishenkilöiden esitykset ja yhdistysten esitykset. Ääniä annettiin yhteensä 590 kappaletta.  Kuntalaisten esityksistä voittaja oli Pappilanlahden kehittäminen ja vedenlaadun parantaminen (26 % äänistä). Yhdistyksen esityksistä voitti Yleinen sauna Kirkonkylän rantaan (37 % äänistä). Seuraavana vaiheena on toteutettavien ehdotusten lopullinen valinta ja budjetointi, jonka tekee kunnan johtoryhmä.

Osallistavan budjetin määrärahan suuruutta ei ole määritetty ennakkoon. Varsinaisten valittujen ideoiden toteutus tapahtuu vuoden 2023 aikana.

Eläkeläisten kuntosalien käyttö muuttui maksuttomaksi Taipalsaarella

Taipalsaarella eläkeläisten kuntosalien käyttö on muuttunut maksuttomaksi elokuusta 2022 alkaen. Teknisen lautakunnan päätöksellä halutaan tukea ikääntyneiden liikkumista sekä voima- ja tasapainoharjoittelu mahdollisuuksia kunnassa. Kuntosalien avainkortit ovat lunastettavissa Taipalsaaren kirjastosta sen aukioloaikoina ja alennusryhmään kuuluminen on kyettävä todistamaan pyydettäessä. Kulkukortin lunastusmaksu on kaikille käyttäjille 10€. Jo mahdollisia lunastettuja kuukausi- tai kertamaksuja ei voida palauttaa.

Etelä-Karjalassa kaatumisiin ja putoamisiin liittyvät hoitojaksot 65 -vuotta täyttäneillä on ollut viimevuosina nousussa. Kaatumisvammoista johtuvista lonkkamurtumapotilaista 1/3 kuolee vuoden sisällä ja 10-20% siirtyy pysyvään laitoshoitoon. Ikäihmisten kaatumisista aiheutuvista murtumista 50% olisi ehkäistävissä voima- ja tasapainoharjoittelun avulla.

Lisätietoja Taipalsaaren kuntosaleista löytyy täältä.

Juhannusruusu

Taipalsaaren matkailuneuvonta

Matkailuneuvonta kiittää kaikkia kuntalaisia, kesäasukkaita ja matkustajia taas tänä vuonna tulleista kysymyksistä ja matkailukeskusteluista!

Tänä vuonna M-Marketin viereiseen rakennukseen Kirkonkylälle kasattiin matkailuinfo kesäkuusta elokuuhun (6.6–12.8). Kesä oli odotetusti hieman vaisumpi, kun suomalaisten ulkomaanmatkailu alkoi piristyä. Se ei kuitenkaan menoa haitannut! Joka päivä matkailuinfossa oli asiakkaita ja kysymyksiä tuli.

Tämä kesä oli mahtava matkailulle ja toivomme ensi vuodelle samaa! 
Matkailuinfon työntekijät toivottavat kaikille hyvää loppu vuotta!

Nyt niitä saa ostaa, eli Taipalsaari tuotteita, kirjastosta kirjaston aukioloaikoina, kun henkilökunta on paikalla:

Ma-ke klo 12-19
To-pe  klo 9-16

Taipalsaari sarjakuva

Sarjakuva: Kasperi Inkilä