Anni Hovilehto-Repo perheineen muutti Lappeenrannasta Taipalsaarelle vuonna 2022, kun kirkonkylän ja Saimaan läheisyydestä löytyi sopiva tontti. Perhe rakennutti oman talon avaimet käteen -periaattella.
– Halusimme oman talon ja pihan Saimaan rannan läheisyydestä. Olen itse asunut Taipalsaarella nuorena, ja sekä mieheni että minun vanhemmat asuvat täällä. Olemme asuneet ulkomaillakin. Silti täällä tuntuu, että maailma on meille auki. Lentokentälle on lyhyt matka, Anni selostaa.
Perheessä on kaksi koululaista ja yksi alle kouluikäinen lapsi. Muutto on vaatinut totuttelua, kun lapset ovat vaihtaneet koulua ja kaverit ovat vaihtuneet. Toisaalta perhe on nauttinut omasta talosta, tilasta, rauhasta ja luonnosta.
– Parasta Taipalsaarella on Saimaa, se on vähän kuin erämaa. Asumme erämaan laidalla. Työmatkamaisemat kaupunkiin ovat upeat, sillä luonto on matkalla vahvasti läsnä. Voimme asua maalla ja silti palvelujen äärellä. Täällä on hyvät kaupat, postipalvelut, rautakauppa ja kiva kunnanranta, jossa on myös ravintola. Olemme tyytyväisiä kouluun ja yhteistyöhön koulun kanssa. Käytämme myös kirjastoa, hiihtolatuja ja sote-palveluja ja olemme niihin kaikkiin tyytyväisiä. Lapset käyvät myös urheilukentällä ja frisbeegolfradalla. Lappeenrantaan on lyhyt matka. Taipalsaarella on yhteisöllisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä, mikä tuntuu hyvälle. Suosittelen muuttoa Taipalsaarelle lämpimästi, toteaa Anni.