14. Kuivisaari – aika ennen pengertietä

Taipalsaaresta tuli keskeisen liikenteellisen sijaintinsa perusteella 1500-luvulla yksi kaakkoisen Suomen hallinnollisista keskuspaikoista. Liikenneväylät kulkivat pääosin luonnossa: Saimaan vesillä kesäisin ja jääteillä talvisin. Maanteitä pitkin kulkivat lähinnä virkamiehet, veronkantajat ja sotilaat sekä 1600-luvulta alkaen postinkuljetus. Maantieverkko oli 1800-luvulle saakka harva, ja tiet olivat talvella usein kulkukelvottomat. Teitä ja talviteitä pitkin matkattiin hevospelillä, mutta suurin osa matkamiehistä liikkui jalan tai talvella hiihtämällä. Kesäisiä kulkuvälineitä olivat ruuhet, lautat ja erilaiset veneet.7 1800-luvun lopulta lähtien Taipalsaarelle tultiin myös maanteitse kiertämällä Lappeenranta-Mikkeli-maantietä Savitaipaleen kautta tai kesällä höyrylaivalla.2  

Ensimmäinen höyrylaivayhtiö perustettiin Taipalsaarelle v 1886 liikennöimään Taipalsaaren ja Lappeenrannan väliä. Liikennetarve kasvoi ja v 1894 perustettiin Uusi Höyryvenhe-Osakeyhtiö.  Vuosisadan vaihteessa laivanomistajien sääty ja heidän laivojensa määrä kasvoivat huomattavasti.7 Taipalsaarelaiset osallistuivat aktiivisesti rahdinajoon ja vesikuljetuksiin, joista saatiin taloihin merkittäviä lisätuloja. Rahdin ajaminen hevosella oli helpompaa talviteitä kuin maanteitä pitkin.  Kansanomaisen laivanrakennuksen yleistyttyä nopeasti 1800-luvun lopulla rakennettiin Taipalsaarenkin rannoilla ennen kaikkea puutavaran kuljetukseen höyrylotjia eli tervahöyryjä. Rahtia kuljetettiin myös purjelotjilla.7  

Ensimmäinen suora maantieyhteys, “Koska kehitys ja elinehdot alkoivat vaatia maanteitä” (kunnanvaltuusto v 1925), Taipalsaarelta Lappeenrantaan saatiin vuonna 1942 lossin kautta. Taipalsaarentie valmistui vuonna 1964.

Liikenneväylät Saimaalla, höyrylaivat ja tervahöyryt - ja lopulta Taipalsaarentie 

Kulkuväylät ovat muotoutuneet ja rakennettu oman aikansa vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaisesti.  

Kaskiviljelijä tuli toimeen ilman teitäkin. Ja koska maanteitä pitkin liikkuvat enimmäkseen sotajoukot ja talonpojan sadon kimppuun mielivät verottajat, oli velvollisuus osallistua teiden ylläpitämiseen ja rakentamiseen talonpojille vastenmielinen. Tietöihin osallistuminen koettiin hankalaksi jo siitäkin syystä, että teitä piti kunnostaa keväisin, jolloin talonpojilla oli muutenkin kiireinen aika. Nimismiehen kuulutuksesta piti taloista silti lähteä omat hevoset ja työkalut mukanaan.2 Sujuvin liikenneväylä kulki monesti Saimaata pitkin 1900-luvun alkupuolelle saakka. Talvitiet menivät Lappeenrantaan, Mikkeliin ja Suur-Saimaata pitkin Puumalaan, Savonlinnaan, Kuopioon.42  

Rahtia kuljetettiin talvella jääteitä pitkin, kesällä 1800-luvun loppupuolelta lähtien tervahöyryillä. Saimaan sokkeloisessa vesistössä kehittyi rahdin kuljetukseen 1800-luvun lopulla oma työlaiva-tyyppi: tervahöyry eli höyrylotja, jonka ulkopinta oli suojattu tervalla. Niitä rakennettiin monin paikoin Saimaan rannoilla, merkittävä osa Taipalsaarella. Rakentajina ja laivureina olivat usein talonisännät.6   

1800-luvun lopulta lähtien Taipalsaarelle voitiin matkata paitsi maanteitse kiertämällä Lappeenranta-Mikkeli-maantietä Savitaipaleen kautta, kesäisin myös höyrylaivalla.2  

Kuva: Salmetar saapuu Ukkorannan laituriin.

Höyrylaivalaitureita rakennettiin tiheään Taipalsaaren 1008 kilometrin pituiselle ranta-alueelle.

Kuva: Lappeen laivoja, Grano Oy, Vaasa, 2020 s 47.   

Laivayhteyden tärkeyttä 1900-luvun alkupuolen Taipalsaaressa kuvaa Niilo Voipio kirjassaan seuraavasti: “Koska maanteitse oli Lappeenrannasta Taipalsaaren kirkolle 78 kilometriä, mutta vesitse vain 12, oli laiva tietysti tuiki tärkeä. Isäni oli heti aluksi rakennuttanut Kirjamoinniemeen laivalaiturin. Siihen tuli vuorolaiva Tuulikki aamuisin klo 7 ja päivällä klo 14.15, jolloin saatiin posti. Jollei muuta syytä laituriin tuloon ollut, Tuulikista heitettiin lehdet ja kirjeet järveen valmistamissamme öljytyissä postipusseissa, joita iso korkki piti veden pinnalla. Rannalla olevista joku hyppäsi veneeseen ja nouti pussin. Näin meneteltäessä laiva oli “huutanut” lyhyesti kaksi kertaa, laituriin tulosta taas ilmoitti yksi pitkä huudahdus.”32  

Taipalsaarelaisin voimin on valmistunut dokumenttielokuva Höyrylaivasta toiseen. (Hulkkonen-Rapo, 2005). DVD:n mukana päästään matkustamaan höyrylaivan kyydissä Leväsen kylästä Lappeenrantaan, Mikkeliin ja Savonlinnaan.                                                   

Saaristokunnan maanteiden lossit ja sillat: Saarien välisten salmien ylittäminen 

Maanteitä pitkin saaristopitäjässä matkaajilla oli vähän väliä edessään salmia lukuisten saarien välissä. Vuoden 1642 talvikäräjillä määrättiin paikalliset asukkaat auttamaan matkaajat veden yli ja “hyvissä ajoin ennen vesien aukeamista hankkimaan vene lossirantaan, ja kuljettamaan matkustavaiset salmen yli. Suurimpia kuormia varten hankittiin ns. lehmäveneitä.“2 Kirkkosaaren ja mantereen toisistaan erottavan Leväsen salmen ylittämiseen saatiin 1800-luvun puoliväliin mennessä ehkä ensimmäisenä lossi 1800-luvun alkupuolella. Vuonna 1866 lossi oli jo korjaamisen tarpeessa, ja v 1872 kuntakokous päätti anoa senaatilta apua siltaan ja ryhtyi puuhaamaan salmeen pengerrysten jatkamista ja niiden välille siltaa, joka ratkaisisi lopullisesti matkamiesten ongelmat. 1879 paikalla oli silta, joka tosin oli liian matala ja peittyi ajoittain veden alle. Asia korjattiin talonpoikien työpanoksella, ja 1900-luvun vaihteessa silta korvattiin uudella, jota kuitenkin piti pian korjata tulvavahinkojen vuoksi ja vielä korottaa sekä varustaa avattavalla kannella, jotta laivat pääsivät siitä alitse. Laivojen suurentuessa oli edessä taas uusi sillan korotustyö. Se tapahtui laivayhtiöiden ja laivureiden kustannuksella. Siltaa ja pengerrystä levennettiin 1930-luvulla, kun sen yli kulkivat tuhannet evakkokuormat länteen ja tuhannet sotilaat itään kohti rintamaa.7  

Kun sillan kannesta oli 1900-luvun alussa tehty avattava, asetettiin laivoille siltamaksu 75 mk/purjehduskausi tai 1 mk satunnaisilta kulkijoilta. Sillan avaajalle Joonas Hiivalle luvattiin 50 p laivalta. Laivurit valittivat kuvernöörille, joka peruutti maksut. Kunta ilmoitti vastineessaan, että mikäli maksuja ei peritä, silta suljetaan. Vuosien mittaan päästiin sopimukseen, mutta edelleenkin silta oli niin matala, että esimerkiksi Taipalsaari II laivan masto ja satupiippu oli kaadettava, suvikatto laskettava ja kapteeni Muukkosen kyyristyttävä.2  

Sota-aika muutti arkista liikkumista 

Sotilaiden tarpeisiin rakennettiin teitä ja siltoja. Kesällä 1940 sotilaat rakensivat Kopinsalmeen sillan, jonka keskellä oli kolmen rautaponttoonin kannattama avattava kansi laivojen kulkua varten. 1950-luvulla maapenkereeseen siltaan tuli vesiaukon päälle rullakansi. Toijansalmen tieyhteys rakennettiin v 1940. Toijansalmen yli kulki alun perin armeijan rakentama ponttoonisilta, mutta myöhemmin Toijansalmi ylitettiin lossilla. Lossi korvattiin sillalla vasta 2000-luvun alussa.4 Sekä Kopinsalmen silta että Toijansalmeen hankittu uusi lossi liittyivät osaksi laajempaa Taipalsaaren itäisten ja pohjoisten osien teiden kehittämissuunnitelmaa. Uudet tekniikat loivat yhä uusia liikennetarpeita ja vaikuttivat yhteiskunnan toimintaan, sen rakenteisiin.6  

Taipalsaari-Lappeenranta –maantien pitkä historia 

Kulkuväylät ovat muotoutuneet ja rakennettu oman aikansa vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaisesti. 1900-luvulla Taipalsaari oli vähitellen jäänyt syrjään valtateistä, ja tieyhteydet olivat puutteelliset vielä 1930-luvulla. Aikaisempien aikakausien keskeiset liikenneyhteyspaikat uhkasivat jäädä syrjäseuduiksi. Kesäisin höyrylaivaliikenne korvasi puuttuvat tiet, mutta kevään kelirikkoviikkoina taipalsaarelaiset olivat lähes motissa.2  

Taipalsaarella haaveiltiin kauan suorasta maantieyhteydestä Lappeenrantaan. Maantien rakentaminen oli esillä Taipalsaaren kuntakokouksessa jo v 1884, jolloin nimismies esitti tietä Jauhiasta eteenpäin Heinniemeen (nyk. Saimaanharju) ja siitä lossia Kuivisaareen ja edelleen tieyhteyttä Kuivaketveleeseen.                 

Mutta tielinjaus ja suuret kustannukset puhuttivat. Seuraavaksi kunta esitti v 1917, että valtio rakentaisi työttömyystöinä maantien ja lautan tai sillan Kirjamoinsalmeen. Kun valtion vastausta odotettiin yhä v 1925, pyysi kunta valtiolta 80 % osallisuutta maantiehen, joka kulkisi kirkkoherran pappilan kohdalta Jauhialan ja Heinniemen kankaan, sekä Kuivaketveleen ja Voisalmen kautta Lappeenrantaan. Sisukkaasti kunta uudisti esityksiään ainakin neljästi valtiolle, joka kahdenkymmenen vuoden odottelun jälkeen ensimmäisen kerran vastasi v 1937 ja myönsi 4200000 markkaa v 1938 työttömyystöinä rakennettavaan tiehen!2 Ja niin oli keväällä 1939 sanomalehdissä ylistäviä kirjoituksia kauniista tieyhteydestä, joka oli alkanut rakentua Lappeenrannan päässä. Mutta talvisodan syttyessä tiestä oli valmiina vain Kuivaketveleeseen päättyvä osuus. 

Taipalsaarelta asti ´lossin avustama´ maantieyhteys saatiin Lappeenrantaan vasta vuonna 1942. Lossi oli pieni ja hidas, ja lossimatka varsin pitkä. Varsinkin sota-aikana muodostui molemmille rannoille pitkiä jonoja.                                         

“Taipalsaarelaiset alkoivat haaveilla lossimatkan korvaavasta sillasta, jonka rakentamista sekä Taipalsaaren että Lappeenrannan kunnat esittivät TVH:lle (tie- ja vesi rakennushallitus). Mittava hanke uusine pengerryksineen toteutui v 1964.”2 - Ei siis tullut pitkää siltaa, vaan tuli pengertie. Laivareitille räjäytettiin silta Kuivisaareen.  - Myöhemmin Taipalsaarentien pengertie-osuutta levennettiin ja sen viereen rakennettiin kevyenliikenteenväylä. 

Tie muutti asumisoloja: Saimaanharju syntyi Heinniemen kankaalle   

Tien viereiset kaksi punamultataloa on rakennettu vuonna 1918, jolloin viereinen harju oli Heinniemisen kankaan mustikkamaata ja maanviljelijöiden lammashaka-aluetta. Punamulta- talot ovat peruskorjattuina edelleen paikoillaan ja ovat vuoden 1930 kartassa merkitty kuuluviksi rouva Montoselle ja nimismies Pölläsen perikunnalle. 

Saimaanharjun asuntoalueen rakentaminen mahdollistui Taipalsaarentien rakentamisen jälkeen. Vuonna 1968 muuttivat ensimmäiset asukkaat Saimaanharjun uusiin omakotitaloihin. Ensimmäinen kauppa muutti asuinalueelle Vitsaista 1970-luvun alussa, ja koulu aloitti toimintansa vuoden 1977 syksyllä. Saimaanharjulta asuntoalue on laajentunut sekä Konstuun että Hauhiankankaalle.43