1. Paakkolan kuppikivi & alueen muut löydökset
Paakkolassa, osoitteessa Häkkiläntie 10, sijaitsee rautakautinen-keskiaikainen kuppikivi, jossa on 12 uhrikuppia ja kaksi epämääräisempää kuoppaa. Kivi on osa pellon ja pihapiirin rajalla kulkevaa kiviaitaa ja on hyvin säilynyt. 7
Kuppikivet ja -kalliot ovat erikokoisia kiviä, joihin on tehty tavallisesti pyöreitä mutta joskus myös soikeahkoja kuppimaisia syvennyksiä. Matinolli sanoo kirjassaan Suomen kuppikivet I, että jos paikalla on useampi kuppikivi, todistaa se rautakautisen tai jopa kivikautisen kalmiston olevan lähellä. Omaiset ovat käyneet tutun vainajan muistokupilla jättämässä uhrinsa ja keventämässä arkimurheitaan, mahdollisesti jopa monien sukupolvien ajan. 8
Kuppikiviä on siis myös kalmistojen yhteydessä. Ne ovat maakiviä tai kallioita, joihin on koverrettu pyöreitä, matalia kuppeja, joskus yksi, joskus toistasataakin. Muutamin paikoin niihin on uhrattu vielä viime vuosisadallakin. Niiden esiintyminen kalmistojen yhteydessä osoittaa, että ne ainakin alun perin liittyivät vainajakulttiin. Myöhemmiltä ajoilta tiedetään, että kuppeihin uhrattiin turvatakseen itselle jatkuva sato ja karjaonni. Kuppeihin uhrattiin etenkin uudistuotteita: uudisjyviä, lehmän ensimaitoa poikimisen jälkeen, syysteurastuksen jätteitä jne. Kuppikivien kupeista saatettiin myös kerätä vettä, jolla uskottiin voitavan parantaa monia tauteja ja se saatettiin maksaa kiiltävillä esineillä, mm. neuloilla.8
Yleensä uhrikivet ja kuppikivet ja -kalliot ovat löytyneet sattumalta, joten niitä voi olla olemassa paljon tunnettua enemmän.3
Suur-Saimaantietä etelään päin, muutaman kilometrin päässä kuppikivestä, Karsessa on pellolta vuonna 2022 löytynyt myöhäisrautakautinen spiraalipäinen ketjunkannatin sekä läheisyydestä 1500- tai 1600-luvun kuvasormus (ns. sarvas-sormus).10
Kuva: Löytö Päijät-Hämeestä n. 1500–1600 luvun pronssinen sarvas-sormus.11
Sarvas-sormus
Sinettisormus (sarvas-sormus) oli antiikin aikana aatelisten ja porvarien tärkeä väline, jolla todistettiin asiakirjojen aitous. Se oli myös statussymboli, jota tavallisilla kansalaisilla ei ollut. 1500-luvulla käsityöläiset alkoivat valmistaa edullisia sormuksia, jotka muistuttivat sinettisormuksia. Ne olivat usein kupariseosta ja niissä oli kaiverrettuja kuvia, kuten eläimiä tai geometrisia kuvioita. Vaikka sormukset eivät olleet aitoja sinettejä, niitä käytettiin kylissä näyttäytymiseen ja sinettien painamiseen. Ja vaikka ne olivat edullisempia, ne olivat silti arvokkaita käsitöitä 400–500 vuoden takaa. Sormuslöytöjen määrä on kasvanut metallinetsinnän ansiosta. Sarvas-sormusten valmistus alkoi hiipua 1600-luvun loppua kohden, kun keskiajalta asti jatkunut sormusten kulta-aika alkoi olla ohi, ja sinettisormuksistakin siirryttiin vyöllä roikkuviin kahvallisiin sinettileimasimiin ja lopulta allekirjoituksiin.11
Ahokkala-Paakkola-Kurenniemi
Ahokkalan-Paakkolan-Kurenniemen -kylien saarella on viihdytty tuhansia vuosia. 1800-luvulta lähtien Saimaa ja kaunis luonto ovat houkutelleet Taipalsaarelle kesän viettäjiä. Pietarista, Viipurista ja Helsingistä oli helppo tulla junalla Lappeenrantaa ja siirtyä sisävesialuksilla kyliin saarille. Huviloita rakennettiin 1800 luvulta alkaen ja vilkkaammin 1900-luvun alussa myös Ahokkalaan ja Kurenniemelle. Huvilalle tultiin ja viivyttiin koko kesä. Naapurihuviloiden asukkaat viettivät keskenään vilkasta seuraelämää. Taipalsaaren vanhimpia huviloita on pietarilaisen tuomarin Fredrik Öhbergin vuonna 1880 rakennuttama Tulli Vehkataipaleella. Osa kesän viettäjistä asui vuokralaisina maalaistaloissa.10
Kurenniemi
Maaveteen pistävässä Kurenniemessä on asuttu vuosituhansien ajan. Kurenniemestä on löytynyt esihistoriallisia kiviröykkiöitä sekä ehkä myös hautoja, jotka eivät kuitenkaan merkittävästi erotu luonnonmaisemasta. Kurenniemen alueella on metsässä yli 100 kiviröykkiötä. Suurin osa lienee viljelyraunioita, mutta Mustasuon ympärillä kallioilla olevat säännölliset röykkiöt voivat olla jopa hautoja. 59
Kurenniemen suku on ollut yritteliästä. Elias Kurenniemi toimi höyrylaivoilla “lotjien amiraalina” 50 vuotta. Eliaksen pojat, Mikko ja Antti Kurenniemi perustivat sahan ja myllyn Kalliorantaan. Antti Kurenniemi oli lisäksi tunnettu taipalsaarelainen laivanvarustaja. Kurenniemen talon lähistöllä oli 1950-luvulle asti toiminut tiilitehdas vuosina 1947–1954.1
Kurenniemen suku on asunut paikalla tiettävästi 1600-luvun puolivälistä lähtien. Suvun tunnetuimpia jäseniä on nyt jo edesmennyt kirjailija Marjatta Kurenniemi. Kurenniemi näkyy kirjailijan tuotannossa, vaikka monet kirjoissa liikutan usein pikkukaupunkimiljöössä. Marjatta Kurenniemen luomat kirjojen hahmot, Pukke Punamuurahainen, Jannu vasikka ja Onnimanni ym taivaltavat Kurenniemen metsässä. Marjatta Kurenniemi syntyi Helsingissä 1918 ja kuoli Taipalsaarella 14.11.2004.
Kuva: Kurenniemen tila.1
Marjatta Kurenniemi
Kirjailija Marjatta Kurenniemi kertoo kirjassa Taipalsaari, pitäjä Saimaan sylissä:
“Kun nuorena vastakihlattuna morsiamena ensi kerran astuin Salmetar–laivasta Kurenniemen laituriin en tiennyt tulleeni satumaahan. Omaan satumaahani. En tiennyt Taipalsaaresta mitään, jossakin eteläisen Saimaan rannalla sijaitseva pieni pitäjä se oli.
En myöskään tiennyt, että pitkä kapea nieminimeltä Kurenniemi oli jo vuodesta 1665 ollut mieheni suvun asuinsija. Enkä osannut aavistaakaan, että minä, paljasjalkainen helsinkiläinen tulisin viettämään vanhuuteni tällä seudulla, tässä pienessä kylässä, jossa talvisin asuisin yksin, vain kissa ja koira seuranani, mutta toki kesät lasten ja lastenlasten hilpeän joukon ympäröimänä.
Mutta vähitellen aloin ymmärtää, mitä Kurenniemi oli. Se oli maailma, jossa tuolloin, 40 –luvulla aika oli lakannut kiirehtimästä.
Löysin vanhan maalaistalon, satavuotisen. Sen avaran tummaksi patinoituneen hirsituvan, harmaat aitarivit, joista yhden aitan seinään oli kaiverrettu vuosiluku 1773. Löysin jykevistä maakivistä rakennetun navetan, maahan painuvat niittyladot, joissa pöllöt nukkuivat päiväuniaan, vihreäksi sammaloituneen saunavanhuksen, jossa monet lapset olivat varmaan syntyneet, vinttikaivon, kotpellon, kujan, veräjän, joka vei metsään. Ja niin löysin metsän.
Koukeroiset karjapolut veivät minut notkoista kallioille, kallioilta soille, soilta tiheisiin viitoihin, viidoista kanervaisille honkanummille, laakeille hiekkarannoille, joihin metsän kätköistä soluvat pienet purot, itkut, niin kuin niitä sanottiin, purkivat vetensä. Löysin mansikkaiset ahot, tervakukkaa loimuavat rinteet ja salaperäiset kivirauniot, joiden arvoitusta arkeologit eivät tähän päivään mennessä ole ratkaisseet.
Mutta ennen kaikkea löysin täältä sadun.
Kesän rikkaat elämykset niin metsissä kuin järvellä muuttuivat talven mittaan saduiksi ja tarinoiksi. Ensimmäisessä kirjassani kapinallinen muurahainen vaeltaa metsässä tavaten niin ystäviä kuin vihollisia, kunnes se monien seikkailujen jälkeen huomaa, että kotipesä ja työ sen hyväksi on kaikkein parasta. Pukke-muurahaisen matkoista voisin melkein piirtää kartan, kuten myös eräässä toisessa kirjassani, Junnu-vasikan retkistä Kurenniemen metsässä. Sydäntäni lähinnä on kuitenkin Onnimanni, pieni vihreänuttuinen metsähaltija, joka parantaa sairaita pikku elämiä mökissään, Metsän Suloisimmassa paikassa, jonka hyvin tunnen. Ja monet muut tarinat.
Siihen aikaan, kun vielä ilmestyi joululehtiä, oli lastenkirjailijoiden vitsauksena tilatut joulusadut. Niiden oli oltava valmiina viimeistään heinäkuussa. Sellaisen sepittäminen heinäkuussa oli tuskallista. Silloin ei auttanut muu, kuin lähteä kolmen kilometrin päästä postia hakemaan. Sillä matkalla satu aina löytyi, mikä pellon pientareelta, mikä metsäpolulta, mikä koivun oksalta...” 5
Hänen satujaan ja tarinoitaan on lukeneet monet sukupolvet ja Saimaanharjulle v. 2015 valmistunut päiväkoti Satulaivassa on hänen satujensa ja runojensa mukaan nimetyt lapsiryhmät: Onnimanni, Pieni Taika, Nappulavuori, Pilvipaimenet, Tuulihatut, Vadelmatalo, Puunhaltijat, Puuhiset ja Noitapillit.