II Vitsai
Kun 1950-luvun lopulla rakennettu Vitsaintie muuttuu päällystämättömäksi, mäkiseksi ja mutkittelevaksi soratieksi, on kulkijan hyvä hiljentää vauhtia ja pysähtyä syventymään alueen tunnelmaan sekä pitkään ja vaiherikkaaseen historiaan.
Kivikaudella (Suomessa n 8800–1900/1700 eaa.) vesistöt muodostivat keskeisen elämänpiirin. Alla olevaan Museoviraston karttaan on merkitty lukuisat tunnetut kivikauden asuinpaikat sekä myös myöhemmän rautakauden merkittävät muinaisjäännökset alueen länsipuolella olevan salmen rannoilla ja saarissa.
Kuva: Vitsain seutu. Taipalsaaren historia (2020). Viipurin kuvernementin revisiokonttorin kartta-arkisto, Digitaaliarkisto.
Vitsain seutu koostuu kolmesta kylästä: Vitsaista, Kannuskylästä ja Juntulasta, joissa nykyään ympärivuotisia asukkaita on yhteensä viitisenkymmentä. Jokaisen kylän alueella on merkittäviä muinaisjäännöksiä: Vitsain Tokeinniemessä kivikautinen asuinpaikka ja rautakautinen hauta, Kannuksessa kivikautinen kalliomaalaus ja rautakautinen linnavuori, Juntulassa kivikautisen työkalun löytöpaikka, kaskiviljelyajan kiviröykkiöitä ja vedenalaisia hylkyjä 1900-luvun alkupuolelta.
Vitsain seudun vuosituhansia vanhasta asutushistoriasta todistavat paitsi kivi- ja rautakautiset löydöt ja 1560-luvun asutuskartta-tiedot myös runsaat 1600–1700-lukujen kaskiviljelyaikaan liittyvät kivilatomukset sekä matalat kiviaidat teiden varsilla ja metsissä. Monet vanhat asumukset kätkeytyvät jo näkymättömiksi naamioituneina vanhojen lehtometsien ja perinteisten kasvilajien sekaan. Kulttuuriperintöreitin vierellä olevat metsät tuntuvatkin henkivän historian kuiskintaa ja salaperäistä lumovoimaa. Tähän liittyvät myös Hiisi-alkuiset paikannimet. Tarkoittihan hiisi-sana rautakauden itäsuomalaisille kulttipaikkaa, pyhää lehtoa, jossa voitiin olla yhteydessä luonnonjumaluuksiin.1
Vitsain seudun alueita ovat jo kauan yhdistäneet vesireitit ja talvella jäätiet. 1800-luvun loppupuolella, kun höyrylaivaliikenne yleistyi, pääsi Taipalsaaren Vitsain kylien laitureilta kulkemaan helposti paitsi kylien välillä myös Lappeenrantaan. Höyrylaivalaitureita sijaitsi muun muassa Hovinmäellä, Kilkinsaaressa, Niivanrannassa, Kannuksessa, Juntulassa ja Vennonrannassa.2 Maantie-yhteys kirkonkylälle kulki 1950-luvulle saakka Haikkaanlahden kylän kautta.
Kuva: Matkustajia Tuulikki-laivan kannella 1940-luvulla. Kuva Etelä-Karjalan museo. Tuntematon kuvaaja.
LISÄTIETOA
Kuva: Rekisteröityjä muinaisjäännöksiä Vitsain seudulla. Museovirasto. Kulttuuriympäristön palveluikkuna.
Museoviraston edellä olleessa kartassa punaiset merkit ovat pääosin kivikauden ihmisten asuinpaikkoja, joista on löytynyt heidän talttatyövälineitään sekä kvartsia. Kapeahko salmi, aikaisemmalta nimeltään Karwajalan salmi ja läheiset saaret tarjosivat kivikauden pääosin vesiä pitkin liikkuville rantojen asukkaille suotuisan ja ravintorikkaan ympäristön kaloineen ja riistaeläimineen. Salmen rannoilla oli myös pyhiä paikkoja: Noin vuonna 2500–3000 eKr. maalasivat kivikauden ihmiset kalliomaalaukset Kannuksen linnavuoreen ja Lintuinvuoreen sekä melko lähelle näitä Valkeissaareen.3 Kalliomaalauksilla oli esi-isiemme maailmankuvassa suuri merkitys kenties pyhinä ja/tai kulkijaa opastavina merkkeinä kivessä.
Asutuksen jatkumisesta kivikaudelta rautakaudelle sekä kulttuurin muuttumisesta alueella kertovat Tokeinniemen kivikautisen asuinpaikan yläpuolella oleva rautakautinen hauta sekä Kannuksen kalliomaalauksen yläpuolella oleva rautakautinen linnavuori. Juntulan kylän hiekkarantojen vuosituhansien ajan jatkuneesta asutuksesta puolestaan todistavat kivikautisen tasataltta-työkalun löytöpaikka, rautakauden kaskiviljelyrauniot ja 1900-luvun alun hylyt.3
Kivikauden metsästäjä-keräilijä-kulttuurista siirryttiin vähitellen maanviljelyksen yleistymisen myötä kaskikulttuurin piiriin. “Kaskeaminen jatkui Etelä-Karjalassa pitkälle 1800-luvulle, vähäisessä määrin 1900-luvulle saakka.”4 Juntulan kylän alueelta on löydetty runsaasti kaskiviljelyyn liittyviä viljelyraunioita eli kaskiröykkiöitä: taidokkaasti ladottuja kivikasoja, joihin on koottu viljeltävän peltomaan pintakivet.
“Kiviröykkiöt ovat maakunnalle luonteenomainen muinaisjäännösmuoto, jonka avulla on tutkittu mahdollisuutta osoittaa asutuksen jatkuvuutta kivikauden lopulta aina 1500- ja jopa 1800-luvulle.”5 Myös arkeologi Timo Miettisen mukaan tukevat Vitsain seudun muinaisjäännöslöydöt käsitystä, että näillä seuduilla on asutus ollut jatkuvaa kivikaudesta lähtien.4
Millainen oli näiden varhaisten esivanhempien maailmankuva ja uskomusmaailma? Metsästäjä-keräilijä-kulttuurissa ympäröivien alueiden ajateltiin kuuluvan yliluonnolliselle haltijalle ihmisen sijaan, uskottiin sielun kuolemattomuuteen ja luonnon kiertokulkuun ja harjoitettiin karhu- ja hirvirituaaleja. Myöhemmässä kaskikulttuurissa sekä elollisen että elottoman maailman ajateltiin sisältävän erilaisia voimia eli “väkiä”, joita tietäjä osasi käsitellä loitsuilla (sanoin) tai taioilla (esineillä). Suvun vainajiin pidettiin yhteyttä yllä hiisimetsiköiden, pyhien paikkojen ja uhripuiden avulla.6
Vitsain seudun asutuksen määrästä ovat ensimmäiset kirjalliset lähteet 1500-luvulta, eli keskiajalta.1560-luvun asutuskartan7 mukaan alueella oli 25 taloa, joten asukkaita on voinut olla jopa enemmän kuin nykyään. “Kyliä ja savuja (taloja) on ollut niin paljon, että ne ovat suurella varmuudella olleet asuttuja satoja vuosia aikaisemminkin.”8
Kuva: Talojen lukumäärä kylissä. Suomen asutus 1560 –luvulla: kartasto, Helsinki 1973.
Runsaasta asutuksesta päätellen on alueella 1560-luvulla ollut suotuisat elinolosuhteet ja riittävästi kaskimaata. “Taipalsaaren metsät olivat muinoin yhteisomistuksessa, mutta pitkän päälle tämä ei onnistunut – naapurit tulivat toisiaan vastaan, ja siitä alkoi maan omistaminen. Kirkon ja kruunun tavoitettua kaskiviljelyä harjoittavat talonpojat heidät asetettiin jatkuvalle verolle. Ruotsin kuninkaan tiukentaessa otettaan Itämaastaan (Suomesta) siirtyivät metsätkin vähitellen verotettaviksi kruunun metsiksi.”4
Verojen lisäksi elämän tekivät vaikeaksi Ruotsin ja Venäjän välinen vuosien 1570–1595 raaka sota (Pitkäviha) sekä 1600-luvun alun hallavuodet. Ne autioittivat monia kyliä Taipalsaarella. Vitsain alueeltakin määrättiin miehiä ruotusotilaiksi Liivinmaalle (nyk. Latvian ja Viron alueet) saakka, ja taloja määrättiin maksamaan ylimääräistä veroa. “Jundola by:stä” oli vuoden 1595 veroluettelossa puolet autiona, ja sieltä, kuten muistakin Taipalsaaren kylistä, suuntautui 1600-luvun alussa muuttoliike kohti pohjoista, Savoon ja kauemmaskin.9 Pertti Jurvasen4 mukaan autiotilaksi voitiin julistaa myös tila, joka oli kyvytön maksamaan veroja, ja 1500-luvun lopulla oli Taipalsaaren tiloista puolet merkitty autiotiloiksi.
Alla olevaan 1500–1600-lukujen vaihteen karttaan on merkitty seuraavat tilat Vitsain seudulla: Jundula, Tickala, Mändumic (?), Wendo, Nifva, Uckola, Hofvi ja Haponen.
Kuva: Vitsain seudun tiloja 1500–1600-lukujen taitteessa. Jukka Niemen kuvaama. Kansallisarkisto.
Vitsain koulu
Koulunkäynti Vitsain seudun omassa koulussa pääsi alkamaan vuonna 1913 vuokrahuoneissa Juntulassa. Sitä ennen vitsailaisilla oli mahdollisuus käydä kiertokoulua. Keurulahden pohjoispuolelle Vitsain oma koulutalo saatiin vuonna 1917. Alkuperäinen koulurakennus paloi vuonna 1932, ja uusi rakennus saatiin samalle paikalle valmiiksi vuonna 1934.30
Koulunkäynnin lisäksi koulurakennusta on käytetty monenlaiseen muuhunkin toimintaan. Koululla pidettiin lähetysompeluseuroja, opintokerhoja sekä hartaushetkiä. Myös muunlaista kansalaistoimintaa harjoitettiin: koululla kokoonnuttiin ja pidettiin tapaamisia, sekä myöhemmin myös kansalaisopiston kursseja.30
Oman koulun toiminta Vitsaissa päättyi 6.6.1975 vähäisen oppilasmäärän vuoksi. Vajaat 20 oppilasta ja kaksi opettajaa siirtyivät muihin kouluihin. Koulun lopetettua koulurakennus siirtyi silloiselle Taipalsaaren seurakunnalle osana maakauppoja. Seurakunta teki rakennuksesta leirikeskuksen, jonka avajaisia vietettiin 1977.30
Vitsain koulu vuonna 1986. Kuva Etelä-Karjalan museo. Kuvaaja Arto Hämäläinen.