2. Pitkäniemen puolustusvarustukset & hylyt

Puolustusvarustukset 

Alueella on II maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia, joita on louhittu kallioon. Kohteet ovat osa Salpalinjaa. Kallioon on louhittu mm. tila korsun rakentamista varten ja taisteluhautoja. Kohteita on myös Pitkäniemen laella. Rakentaminen on tapahtunut v. 1944 saakka. 

Kuva: Pitkäniemen puolustusvarustuksia. Kohteet ja alueet merkitty ruskealla. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. 

Salpalinjaan liittyviä puolustusvarustuksia on myös Kuikkalassa Tulliniemen – Juurenniemen alueella. Sinne parempaan paikkaan oli siirretty alun perin Pakkalan alueelle sijoitetut tykistöasemat.  

Salpalinja 

“Salpalinjan Talvisodan raskaassa pakkorauhassa Suomen itsenäisyys pelastui, mutta samalla menetimme paitsi merkittäviä alueita, myös kaikki Karjalan kannaksen suunnan puolustusasemamme. 

Kannaksen puolustusasemien rakenteista ei tietysti maaliskuussa 1940 ollut enää paljon mitään jäljellä, koska puna-armeijan pioneerit olivat räjäyttäneet kaiken suomalaisten lähdettyä. Niinpä ylipäällikkö käski heti rauhan teon jälkeen käynnistää suunnitelmat uuden pääpuolustuslinjan rakentamisesta Moskovan rauhan rajan länsipuolelle. Suunnittelu käynnistyi välittömästi huhtikuussa 1940, ja jo seuraavassa kuussa suunnitelmat hyväksyttiin. Työt alkoivat vauhdilla. Salpalinjaksi nimetty hanke jäi historiaan paitsi Suomen, myös Pohjoismaiden suurimpana rakennustyömaana.”20 

Salpalinjaa mutkittelevat juoksuhaudat näkyvät Taipalsaaren Lappeenrannan puoleisilla Saimaan rantojen tuntumassa lukuisilla rannoilla.  

Kuva: Puolustusvarustukset Vehkataipaleella (ruskeat pisteet). Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. 

Kuva: Salpanlinjan rakentamiseen saatiin työvoimaa sekä taloudellista ja teknistä tukea Ruotsista. SA –kuva. 20 

Kuva: “Salpa-aseman summittainen kulku itärajalla, sekä eräitä itärajan paikkakuntia kartalle sijoitettuina. Vahvimmin päätettiin linnoittaa Karjalan kannaksen jatkeena oleva Suomenlahden rannikon ja Luumäellä sijaitsevan Kivijärven välinen alue, sillä sen kautta kulkivat lyhimmät tieyhteydet maan pääkaupunkiin Helsinkiin. Tämän vuoksi sitä pidettiin myös vihollisen hyökkäyksen todennäköisimpänä pääpainopistealueena.  Järvi-Suomessa linnoitettiin lähinnä saaret ja järvien kapeikot. Täällä puolustus perustui runsaalle Laatokalta evakuoidun rannikkotykistön käytölle. Joensuusta pohjoiseen vain tärkeimmät itä–länsisuuntaiset tiet päätettiin sulkea linnoitteilla. Kenttälinnoitettuna suunnitelma ulottui aina Jäämeren rannikolle asti.” Salpakeskus.42 '

Lotjatelakka 

Vesialueella Korpilahdessa venesataman itäpuolella pohjassa on aluksen hylky, todennäköisesti proomu. Venesatamasta etelään, Pitkäniemen rannan tuntumassa on myös aluksen hylky pohjassa. Pitkäniemen eteläpäässä on kaksi aluksen hylkyä pohjassa.14 

Taipalsaarella on ollut 25 ranta- ja pientelakkaa, joissa on rakennettu ainakin 100 alusta 1800-luvun ja 1900-luvun alun aikana.15  Yksi näistä rantatelakoista on ollut juuri Pitkäniemen viereisellä Korpilahden rannalla. Pitkäniemen länsipuolella, Korpilahden vesialueella on mm. merikortin mukaan ainakin kaksi lotjan hylkyä.  

Tiilitehdas 

Kerrotaan, että lähistöllä on ollut pienimuotoinen tiilitehdas. Maaperäkartassa on pieniä savialueita läheisen Kotilahden pohjoispuolella ja muutamassa muussa lähistön alavassa paikassa, joten pienimuotoiseen tiilenlyöntiin ja polttoon ei raaka-ainetta tarvinnut kaukaa hakea. Savialueita luonnollisesti löytyy ympäri Taipalsaarta, sillä aikoinaan savea on lajittunut veden virtausten vaikutuksesta ja kerrostunut hyödynnettäväksi.  

Kylätietoa Paarmalasta 

Paarmalasta Mikko Kilpiän tarina: 

“Mikko Kilpiän monet toimet: 
Viipuri ja Pietari merkitsivät Etelä-Karjalan väestölle samaa kuin Helsinki ja Turku muulle Suomelle. Kun kokemus osoitti, että jo yhden kesän purjehdus omalla tervahöyryllä saattoi tuoda takaisin siihen sijoitetun pääoman, intoa yrittämiseen riitti. 
Eräs heistä oli taloustirehtööri Mikko Kilpiä Taipalsaaren Paarmalan kylästä. Hän aloitti halkokauppiaana, joka myi polttopuita Lappeenrantaan, Viipuriin ja Koivistolle. Kun halkoleimikoiden mukana joutui ostamaan järeämpääkin puutavaraa, laajenivat liikesuhteet Pietariin, Tallinnaan, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Kuvaavaa hänen toiminnalleen en esimerkiksi se, että rajan sulkeuduttua Pietariin hän vei itse omalla tervahöyryllään halkoja Tukholmaan. 
 
Mikko Kilpiä syntyi Taipalsaarella 1865. Maatalon veljekset Mikko, Robert, Evert ja Daavid ryhtyivät rakentamaan lastialuksia omassa rannassaan. Vuonna 1903 Mikko oli rakennuttanut lotjan sukulaisensa Johan Kilpiän kanssa. Seuraavana vuonna veljekset pestasivat Pekka Väkevän suunnittelemaan ja rakentamaan lastialusta Paarmalan rannassa. Laivanrakennus jatkui yhteistyönä. Veljekset asuivat pitkään yhteisessä kotitalossa. Lopulta Mikko Kilpiä lunasti toisten veljesten osuudet kotitalosta ja jäi Raution isännäksi. Jäätyään kotitalonsa haltijaksi Mikko viljeli sitä tarmokkaasti ja alkoi rakentaa sekä rakennuttaa lastialuksia. Hänen laivansa tehtiin useimmiten Paarmalan Raution rannassa. Tänne kehittyi vireä laivanrakennustoiminta, niin että Raution telakka oli Lahdentaan kanssa pitäjän suurin työnantaja. Mutta se ei riittänyt, vaan Kilpiä tilasi aluksia muiltakin ranta- ja pientelakoilta. Näin muodostui Mikko Kilpiälle melkoinen laivasto Saimaalla. Hän omisti matkustajalaivat Etelä-Saimaan ja Vuoksenniskan, jotka liikennöivät Lappeenrannan ja Savonlinnan välillä. Hänellä oli kolme tervahöyryä Warsta, Jupiter ja Tähti. Lappeenrannan rekisterin mukaan hän omisti 13 laivaa ja oli osakkaana 11 aluksessa. Nämä laivat olivat puisia, ja ne oli rakennettu suurimmaksi osaksi Taipalsaarella. Liike oli laajimmillaan -1920-luvulla (1922–29). Venäjä-kauppa eli sulkeutunut ja alkoivat pulavuodet. Hyvin menestyneen yrittäjän voimat alkoivat ehtyä ja edessä oli konkurssi. Taipalsaarelainen maanviljelijä ja laivanvarustaja Anton Kilkkinen ja lappeenrantalainen Urho Hyvönen ostivat sekä maatilan että laivat. 
 
Mikko Kilpiän kykyjä käytettiin myös yhteiskunnallisissa toimissa. Hän eli useita vuosia Taipalsaaren kunnanvaltuustossa ja hallituksessa. Seurakuntatyö oli hänelle läheistä. Hän piti pyhäkoulua kotonaan kylän lapsille, ja lähetysjuhlilla hän kävi joka vuosi, jos se vain eli mahdollista. Hän eli kirkkovaltuuston jäsen ja kirkolliskokouksen maallikkojäsen 1928. Kaikki Kilpiän kuusi lasta koulutettiin, vaikka kansakoulua käydessä lasten piti asua kirkonkylässä. Mia, Ida, Elsa ja Mirjam valmistuivat opettajiksi, Lyylistä tuli prokuristi. Poika Hjalmar valmistui merkonomiksi, mutta ei jatkanut isänsä liikemiesuraa.  

Taloustirehtööri Mikko Kilpiä oli maanviljelijä, laivanrakentaja ja liikemies. Maanviljelijänä hän oli niin tarmokas, että hänen tilansa kehittyi paikkakunnalla mallitilaksi. Laivanrakentajana hän osasi käyttää hyväkseen oman rannan mahdollisuuksia ja oman metsän puutavaraa. Hän rakennutti laivaston, joka purjehti aina Itämeren eteläosiin asti. Täytettyään 60 vuotta hän sai taloustirehtöörin arvonimen. 
 
Useat Kilpiän-suvun jäsenet rakennuttivat laivoja. Veljekset Robert, David ja Evert olivat osakkaina useissa laivoissa. Robert Kilpiällä eli laivarekisterissä kolme omaa lotjaa ja Touhu-niminen tervahöyry halkorahtia varten. Lisäksi veljekset rakennuttivat yhdessä laivoja muille isännille.”46 

Kuva: Eeva ja Mikko Kilpiä, Tiina Mikkola. 

Kuva: Raution tila, Tiina Mikkola.