4. Vaivionkankaan hiilimiilut
Vaivionkankaan hiilimiilut sijaitsevat Vaiviontieltä, tykkiasemien luota metsätietä noin 1 km länteen, metsätien pohjoispuolella, noin 100–300 m metsätiestä.
Vaivionkankaan länsiosassa, reunamuodostuman päällä, tasaisella kankaalla on yli 30 hiilimiilua alueella, jonka laajuus on noin 700 x 500 m. Miilut ovat suuria, halkaisijaltaan yli 10 m, ja niitä kiertää oja. Miilut on havaittu laserkeilausaineistosta.19
Hiilimiiluissa on valmistettu hiiltämällä puusta puuhiiltä esimerkiksi sepän pajakäyttöön raudan kuumentamiseksi. Puuhiili on ollut myös kauppatavarana kuten tervakin. Puuhiiltä on käytetty merkittäviä määriä myös sodan aikana bensiinin korvaamiseen häkäkaasulla bensiinikäyttöisten autojen moottoripolttoaineena. Autoissa oli ns. häkäpönttö, jossa puuhiilestä häkäkaasua (hiilikaasua) kehitettiin auton moottorin polttoaineeksi.
Kyläniemen hiilimiilujen rakentamisen ajan kohtaa ei ole määritetty. Hiilimiilut saattavat olla v. 1939–1944, mutta todennäköisemmin sitä varhaisemmalta ajalta.
Kuva: Hiilimiilu. 01.01.1926 Suomen metsänhoitoammattimiesyhdistyksen aikakauskirja.
Hiilimiiluja on havaittu myös Kyläniemen Pienessä Hietasaaressa, jossa on selkeästi havaittavissa neljä soikion muotoista kohoumaa, joiden halkaisijat ovat 5-6 metriä. Kohoumat erottuvat hyvin, ja niiden päällä kasvaa suuria mäntyjä. Kohoumat ovat noin 0,4 metrin korkeudella maanpinnasta.1
Hiilimiilujen käyttö
“Hiilen poltto tapahtui hiilimiilussa. Miilun polttaminen ja ladonta oli tarkkaa työtä, sillä niistä riippui miilusta saatavan hiilen määrä. Hiilen poltto vaati paljon tilaa ja puuta, sillä miilunpolttajien kertomusten mukaan miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 16 syltä eli 28,5 metriä. Miiluun ladottavat halot olivat jopa 5 kyynärän eli noin 3 metrin mittaisia. Puun laatu määräytyi hiilen käyttötarkoituksen perusteella. Valmiiksi ladottu miilu peitettiin havuilla, jonka jälkeen miilu mullattiin mullalla tai turpeella. Miilun sivuille ja päälle jätettiin aukot, joilla säädeltiin miilun palamista. Miilun sytyttyä päällysaukko tukittiin turpeella.
Paikaksi miilulle valittiin hyvä korpi, johon suuri miilu rakennettiin. Näin raaka-aine oli lähellä, eikä miilusta vapautuva savu ollut haitaksi asutukselle. Miilun lähellä oli hyvä olla vettä sammuttamiseen ja turvetta miilun peittämiseen. Miilua oli vahdittava ympärivuorokautisesti, että palaminen pysyi sopivana. Tuli ei saanut päästä polttamaan miilua ilmiliekkeihin, mutta sen oli kuitenkin pysyttävä koko ajan kytevänä. Riittävästi palanut miilu tukahdutettiin lopuksi turpeella, jonka jälkeen sen annettiin jäähtyä muutaman päivän ajan. Jäähdytys esti miilua syttymästä avattaessa liekkeihin ja samalla helpotti hiilien käsittelyä. Täysin jäähtynyt hauta avattiin ja hiilet lapioitiin tilapäisiin suojiin. Hiilet saatettiin ajaa myös suoraan rautaruukille. Pohjan tyhjennyttyä alettiin latomaan uutta miilua. Samaa miilunpohjaa käytettiin vuosikausia.
Koska miilun poltto kesti noin kolme viikkoa, rakennettiin miilun lähettyville miilusaunoja, joissa miilunpolttajat saivat levätä vahtivuorojensa välissä. Miilusauna oli usein maapohjainen ja se rakennettiin jo ennen varsinaisen miilun rakentamista.
Hiilenpoltto loi myös omat ammattilaisensa, jotka elivät hiilen valmistuksella ja asuivat miilusaunoissa. Miilunpoltto ajoittui talveen, jolloin maatilojen työt antoivat tilaa hiilen valmistukselle. Myös puun kuljetus helpottui lumisessa metsässä.
Vanhan hiilimiilun pohja on havaittavissa maastossa joko pyyntikuopan kaltaisena syvänteenä tai puolisen metriä korkeana hiekasta tehtynä kumpareena. Miilun pohjan halkaisija on muutaman metrin suuruinen. Miilun jäänteet erottaa esimerkiksi pyyntikuopasta pintaturpeen alta löytyvästä hiilestä ja noesta. Miilunpohjan ympärillä on joskus havaittavissa katkonainen oja, jolla on säädelty miilun ilmanottoa.”20
Uhanalaiset perhoset & paahdeympäristöt
Hieno näköalapaikka Eteläiselle Saimaalle sijaitsee samalta kohdalta metsätietä noin 200 m etelään. Paikalla on jyrkkä eroosiorinne sekä puiset portaat alas Saimaan rannalle. Kerrotaan, että törmää on jopa aikoinaan varjoliitäjät käyttäneet lähtöpaikkanaan.
Näköalapaikan paahteisella rinteellä kasvaa mm. ukontulikukkaa.
Hyvin harvinainen, rauhoitettu ja uhanalainen harjusinisiipi -perhonen on esiintynyt samoilla paikoilla.
Kuva: Harjusinisiipi.24
Kyläniemen paahdeympäristöt
Paahdeympäristöt ovat laaja ryhmä luontotyyppejä, joita luonnehtivat avoimet, lämpimät, kuivat ja äärevät olosuhteet. Ne ovat lajistoltaan monimuotoisia ja useiden taantuneiden ja uhanalaisten eliölajien elinympäristö. Paahdeympäristöjä tavataan etenkin hiekka- ja soraharjujen rinteillä sekä dyynimetsissä koko maassa. Metsäisille paahdeympäristöille luonteenomaisia ominaispiirteitä ovat avoimesta puustorakenteesta ja kohteen sijainnista aiheutuva runsas säteilyn määrä, maaperän huono vedenpidätyskyky sekä siihen liittyen ohut tai aukkoinen kangashumuskerros. Nämä tekijät luovat muista kangasmetsistä poikkeavat kilpailuolosuhteet, jotka mahdollistavat tämänkaltaisille luontotyypeille erikoistuneen lajiston menestymisen. Mitä enemmän tällainen luontotyyppi poikkeaa ekologialtaan tavallisista kangasmetsistä, sitä enemmän sillä on peruskangasmetsälajistosta poikkeavaa lajistoa. Tätä voi verrata esimerkiksi lehtoihin viljavuussarjan toisessa päässä. Monimuotoisuuden ja sen suojelun kannalta keskeisimmässä asemassa ovat siten tavallisista kangasmetsistä eniten poikkeavat kohteet.28
Kyläniemessä sijaitsee paahdeympäristöjen lajien esiintymiä ja niiden luonnonhoitoalueita (kuva alla). Kyläniemen tärkeimmät paahdealueet sijaitsevat pitkin saaren kärkeen sijaitsevan tien vartta sekä niemen eteläreunan Suur-Saimaaseen viettävässä reunaluiskassa. Aluetta on kartoitettu Paahdeympäristöverkostohankkeessa.25
Kuva: Paahdelajien esiintymät Kyläniemen alueella vuosina 2011–2012 tehdyn kartoituksen mukaan.25
Kuva: Kyläniemen paahderinteellä kasvaa huomionarvoista lajistoa Vaivionniemen länsipuolen rinteellä, missä on tehty luonnonhoidollisia toimia, joilla on pyritty edesauttamaan paahdelajiston säilymistä. Kuvassa ukontulikukka- ja hietaneilikkakasvustoja.25
Alueella sijaitsee myös paahdelajien hoitokohteita sekä siirtoistutusalueita. Muun muassa vuosina 2010—2012 tehtiin Kyläniemen alueella kulotusta tai säästöpuunpolttoa. Samoin Light&Fire -LIFE -hankkeessa 2014–2020 Kyläniemen eteläisille rinteille istutettiin esikasvatettuja kangasajuruohoja.25
Lisätietoja/linkkejä:
https://www.ymparisto.fi/sites/default/files/documents/Harjusinisiipi.pdf