3. Ampujala – Taipalsaari-Lappeenranta rajapiste
Ampujalan kylä
Ampujalan kylä tunnetaan jo 1500-luvulta. Isojaossa 1830-luvulla Ampujalassa oli kaksi taloa: Ampuja (No:1) ja Soukkio (No:2).
Sukunimi oli entisaikaan toisarvoinen. Tärkeitä olivat etunimi, isän nimi ja se missä kylässä tai talossa asui. Talon sitten usein otettiin sukunimeksi. Sukunimi myös helposti vaihtui, jos muutti toiseen taloon. Kuitenkin moni talo ja kylä on epäilemättä saanut alun perin nimensä siellä asuneen isännän mukaan. Ihmiset taas ovat ottaneet nimiä luonnosta (esim. Karhu, Telkkä tai Härkänen). Sukunimiä on myös syntynyt henkilön ominaisuuksien tai ulkonäön mukaan (Pitkäparta, Karvajalka jne.)13
Soukkio
Soukkion (Soukio) vanha tonttimaa on sijainnut peltoalueen kaakkoisosassa nykyisen talonpaikan eteläpuolella. Talo on kuvattu Taipalsaaren pitäjää kuvaavassa vanhassa pitäjänkartassa (1768/1771) ja pitäjänkartastossa. Tonttimaa on paikannettavissa isojakokartasta. Tonttimaan varhaisin käyttöajankohta ei ole tiedossa, ei myöskään sen autioitumisen ajankohta. Vuosien 1939 ja 1953 ilmavalokuvissa historiallisissa kartoissa kuvattu vanha tonttimaa on jo autiona.14
Niemisen kylän LPR-TPS rajapiste
Taipalsaaren Ampujalan kylän ja Lappeenrannan välisiä vanhoja rajamerkkejä on kivilatomuksina näkyvissä Riihilahdentien koillispuolella. Rajamerkit ovat rajalinjalla, joka esiintyy vuoden 1767 Lapvettä kuvaavalla kartalla ja 1768 ja 1771 Taipalsaaren aluetta kuvaavalla kartalla. Isojakokarttaan v. 1856 on rajalinjan kivilatomukset merkitty karttaan numeroilla 14 ja 63. Taipalsaaren hallintopitäjä on aikoinaan ollut suuri, ulottuen Suomenniemen rajoilta Joutsenon alueelle. Hallinnollisia pitäjiä olivat alueella 1600-luvulla Taipale ja Lappee.17
Rajamerkki on kalliohalkeaman päällä. Sen kivistä ladottu jalusta on 1,4 x 1,4 m kokoinen ja 40–70 cm korkea. Päällä on laakamainen pystykivi, korkeudeltaan n. 40 cm. Pystykiveen on hakattu numero 13. 18
Rajamerkkien säilyminen johtuu todennäköisesti niiden syrjäisestä sijainnista. Alueen vanhat kartat osoittavat, että Taipalsaaren hallintopitäjä on aikanaan ulottunut laajalle, Suomenniemeltä Joutsenoon. Rajan tuntumassa ei ole ollut asutusta tai viljelyksiä, vaan maasto on ollut kallioista. Jos Riihilahden tietä jatketaan nyt rajan yli edelleen etelään Lappeenrannan alueelle, on Niemisen kärjen alueella kauniita ikimetsäisiä maisemia.
Aikoinaan Taipalsaaren (Taipaleen) alue on ollut nykyistä kuntaa laajempi. Rajat ovat olleet lännessä Suomenniemen alueelle ja idässä Joutsenon alueelle. Nämä rajamerkit ovat harvinaisen hyvin säilyneet varmaan syrjäisen sijaintinsa ansiosta.
Kohdalla on Lappeenrannan ja Taipalsaaren välinen rajapiste. Sama rajalinja esiintyy vuoden 1767 Lapvettä kuvaavalla kartalla, vuoden 1768/71 Taipalsaarelta kuvaavalla kartalla, vuoden 1845 Lappeen pitäjänkartalla sekä vuoden 1856 isojakokartalla. Isojakokarttaan tähän rajapisteeseen on merkitty numerot 13 ja 62.
Viipurin kuvernementin revisiokonttorin kartta-arkistosta on löytynyt tuo Taipalsaaren kartta vuodelta 1771. Kartassa näkyy Taipalsaaren eteläraja ja edellä mainitut rajalinjan kulmapisteet Lappeen vastaisella rajalla. Sama kartta on takakannessa tuoreessa Taipalsaaren historia- kirjassa vuodelta 2020. Aivan rajan tuntumassa ei ole kartassa viljelyalueita tai asumuksia Taipalsaaren puolella. Aluetta on kuvattu kallioisena alueena.
Kuva: Taipalsaaren kartta v.1771. Kansallisarkisto.
Maanmittauksen historiasta
Maanmittauksen juuret juontavat Suomessa 1630-luvulle, jolloin ensimmäinen maanmittari lähetettiin Ruotsista Suomeen. Tukholmaan perustettiin vuonna 1683 Kuninkaallinen päämaanmittauskonttori ja silloin maanmittauksessa saatiin oma hallinnon haara. Valtakunnan ja maakuntien karttojen lisäksi saatiin suuri maakirja-aineisto 1600-luvulla. Näissä kartoissa kuvattiin tarkasti talojen ja kylien viljelyksiä ja metsiä. Kartat tehtiin ensisijaisesti verotuksen järjestelyksi. Maaseudun muuttuminen alkoi 1700-luvulla, jolloin isojako aloitettiin. Jaossa yritettiin jakaa maat suurempiin lohkoihin. Siihen aikaan metsät olivat vielä yhteiskäytössä, mutta jaon myötä alettiin yksityiseen metsänomistukseen. (Maanmittauslaitos 2012, 1.)
Ruotsin keskushallinto sijaitsi Tukholmassa ja Suomesta vastasi ylitirehtööri. Viimeisin ylitirehtööri erosi virastaan, kun Venäjä valloitti Suomen vuonna 1809. Siinä samalla maanmittauksessa katkesi hallinnollinen side Ruotsiin. Ruotsin ajalta olleet paikallis- ja läänihallinnot säilytettiin autonomisessa Suomessa. Silloin täytyi kumminkin perustaa hallintoelin, jonka nimeksi tuli hallituskonselji ja lopuksi sen nimi muuttui senaatiksi. Senaatti kumminkin tarvitsi tueksi asiantuntijoita minkä takia perustettiin keskusvirastoja. Venäjän keisari vahvisti Päämaan- mittauskonttorin perustamisen 14.11.1812 ja sitä pidetään Maanmittauslaitoksen virallisena syntymäpäivänä. Aluksi pääkonttori toimi Turussa, mutta vuonna 1821 kaikki arkistot ja mittavälineet siirrettiin Helsinkiin. Konttori toimi arkistona ja koulutuksen koordinaattori ja hallinnollisena tarkastelijana. Tärkeimpiä asioita olivat isojaon suorittaminen ja maantieteellisiä kartoituksia valvottiin Venäjältä käsin. (Maanmittauslaitos 2012, 2.)
Suomessa mittauksia johti Fredrik Woldstedt vuosina 1830–1845 Helsingin yliopistosta. Struven ketjun tarkoitus oli tutkia maapallon kokoa ja sen muotoa. Se oli välttämätöntä taivaankappaleiden etäisyyksien mittaamiseen. Käytännössä katsoen Struven mittaukset olivat kolmiomittauksia ja paikanmäärityksiä teodoliitilla. Suomen kartoituksella, sillä oli suuri merkitys. Sillä pystyttiin yhdistämään ensimmäistä kertaa pohjoiset ja eteläiset kartoitukset. Silloin se kytkettiin osaksi Venäjän kolmioverkkoketjua ja siitä saatiin Suomen alueelle 70 pistettä, joista kuusi parhaiten aikaan nähden säilynyttä valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon. (Maanmittauslaitos 2012, 3.)
Läänimittauskonttoreita perustettiin vuonna 1725. Konttorin tehtävänä oli valvoa oman alueensa maanmittausta ja huolehtia arkistoista. Konttoreissa pidettiin yllä maakirjaa, jonka korvasi 1895 maarekisteri. Vuonna 1991 lääninmittauskonttorit lopetettiin ja niiden tilalle tuli maanmittaustoimistot. (Maanmittauslaitos 2012, 4.)
Autonomisessa Suomessa työskenteli alussa 107 maanmittaajaa. Koulutuksena maanmittausalalle vaadittiin kahden vuoden kestävät yliopisto-opinnot ja sen lisäksi julkinen kuulustelu sekä kaksi vuotta kestävä työharjoittelu. Tämä tapa periytyi Ruotsin vallan ajalta tulleesta käytännöstä. Vasta vuodesta 1848 vaadittiin suomenkielentaito. Ensiksi maanmittariksi Suomessa pystyi opiskelemaan Helsingin teknillinen reaalikoulu, jota seurasi Polytekninen opisto. Ja sen nimi muut- tui jälkeenpäin Teknilliseksi korkeakouluksi. Vaikka koulutusta järjestettiin, niin silti oli puutetta kenttätöiden tekijöistä. Siitä johtuen alettiin perustamaan kartoittajien virkoja. Kun lisätyövoiman koulutus parani oleellisesti ja sen takia perustettiin teknillinen oppilaitos Helsinkiin vuonna 1957. Silloin alkoi maanmittaustekniikan oppisuunta ja teknikoiden kouluttaminen. Nykyään insinööriksi voi opiskella kolmella paikkakunnalla ja kartoittajaksi seitsemässä. Diplomi-insinööriksi voi opiskella Aalto-yliopistossa. (Maanmittauslaitos 2012, 5.)
Maanmittausta koskevat asetukset saatiin merkittyä ylös vuonna 1848. Siinä samassa Päämaanmittauskonttorin nimi muuttui Maanmittauksen ylihallitukseksi.10
Kun teollistuminen käynnistyi, suuri osa ihmisistä sai elantonsa muualta, kun maa- taloudesta. Maatalouden koneellistuminen vaati suurempia peltopaloja ja sen takia kannusti suorittamaan uusjakoa. Metsävarojen kiinnostus alkoi 1850-luvulla. Maanmittareilla ei ollut paljon tietoa metsäasioista, jonka takia metsähallinto yhdistettiin maanmittaushallintoon. Heidän tehtävinänsä oli suorittaa valtion metsämaiden kartoitus ja niiden laajuuksien selvittäminen. Itse Metsähallitus perustettiin vuonna 1863. (Maanmittauslaitos 2012, 6)
Itsenäistyminen ei muuttanut valtiohallinnossa olleita rakenteita, mutta loppujen lopuksi parlamentarismi toi siirtymän virkamiesvaltiosta oikeusvaltioksi. Hallinnolla tuli perustua lakiin eikä virkamiesten omiin näkemyksiin. Ensimmäisen maailmansodan takia talouspolitiikkaa yritettiin muuttaa ja sen tavoitteeksi asetettiin peltoalojen isontaminen. Muutamassa kymmenessä vuodessa peltoalojen koko kasvoi kolmanneksella. Toimitusinsinöörin ja maanmittausinsinööri termiä alettiin käyttää 1910-luvulla. Silloin myös muutettiin Ylitirehtöörin nimike pääjohtajaksi ja ensimmäiset naiset pääsivät töihin kartanpiirtäjäksi. Uudet toimisto- osasto jaot suoritettiin 1928. (Maanmittauslaitos 2012, 10).
Suomi oli vielä sotien jälkeen melko huonosti kartoitettu. Suomen koko maasta oli karttana vain 1: 400 000 ja sitten semmoiset 65 prosenttia oli mittakaavassa 1:100 000. Pohjoisen syrjäisimmät seudut olivat silloin vielä täysin kartoittamatta. Vuonna 1947 aloitettiin hanke, jonka tarkoituksena oli tuottaa maasta tarkka 1: 20 000 kartta ja sen takia järjestettiin maan peruskartoitus. Hanke saatiin valmiiksi 1977. Nykyisin peruskartan tiedot päivitetään suoraan ilmakuvien perusteella digitaalisesti Maastotietokantaan. (Maanmittauslaitos 2012,14).
Tietokoneiden lisääntyminen on muuttanut karttatuotantoa automatisoimaksi. GPS-paikantimia alettiin käyttämään vuonna 1986. Maanmittauslaitoksen tehtävät ovat tänä päivänäkin samanlaiset mitä ne ovat olleet alun alkaessa. Sen täytyy huolehtia kiinteistörekisteristä, sekä nykyään kirjaamis- ja lainhuutoasioita. (Maanmittauslaitos 2012, 16).”19