3. Laukniemen esihistoriallinen asutus

Kuva: Laukniemen muinaisjäännösalueet. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto.

Rehulasta Laukniemen kylään tultaessa Syrjälän ja Kujansuun löydökset viittaavat runsaaseen ja rikkaaseen elämään kivikaudella sekä Mäntymäen löydökset rautakautiseen asutukseen.  

Mäntymäen löydös: 

Suur-Saimaatietä Laukniemen kylään tultaessa, tien vasemmalla puolen lähellä Maavettä on löytöjen perusteella voitu päätellä asutun ainakin rautakaudelta lähtien. Peltoalueelta Mäntymäen tilan läheltä, on löydetty rautakauden tyypin keramiikkaa, palanutta savea sekä historiallisen ajan materiaalia. Löydöistä päätellen alueella on ollut asutusta rautakaudella ja varhaismetallikaudella ja keskiajalla.14 

Kujansuun löydös 

Aikoinaan kaskeksi raivatulta pellolta on löydetty yli 11 kiloa saviastian paloja, kampakeramiikkaa ja 748 g piitä. Kujansuusta löydetyssä savi-idolin katkelmassa oli näkyvissä hahmon silmien ja nenän piirteitä sekä mahdolliset piikuvioiden katkelmat sekä piisivuterät ja nuolenkärjet. Merkittävimpiä löytöjä on pikkuruinen karhun muotoinen pii-esine, jonka tarkoitusta kivikauden ihmiselle voi vain arvailla. 

Kuva: 1998 Kujansuusta löydetty piikarhu. Museovirasto. Kuva: Bäckman.R. 

Nämä runsaat löydöt kertovat paikalla olleen pinta-alaltaan laaja asuinpaikka jo kivikaudella. 

Kampakeraamisen kulttuurin rikkain vaihe ilmenee luonteenomaisimmin Etelä-Karjalan alueella. Kampakeraaminen kulttuuri saattaa olla syntyisinkin Etelä-Karjalasta. Arkeologisista löydöistä päätellen ovat ihmiset olleet vuorovaikutuksessa muualta tulleiden kanssa.  Kujansuun ja Syrjälän asuinpaikoilta on löytynyt tuontitavaraa, Valdain piitä, Äänisen viherliusketta ja itäpreussilaista meripihkaa.18 

Syrjälän löydös 

Syrjälän asuinpaikan viljan siitepöly, jota kaivauksissa on löytynyt, kertoo, että kivikaudelle tyypillisen pyyntielinkeinon rinnalle alettiin noin 3000 vuotta sitten harjoittaa hyvin vaatimatonta maanviljelyä ja karjataloutta. 1 

Syrjälästä on löydetty kvartsinen levykaavin. Siitä 100 metriä etelään menevän tien varrelta, on löydetty myös kvartsi-iskoksia.23 Paikalla arvellaan olleen laaja ja pitkäaikainen esihistoriallinen asuinpaikka. 

Syrjälän tilalta on löytynyt pienillä vesilinnun muotoisilla leimasimilla koristeltuja astianpaloja. Koristeaihe on yhdistetty suomalais-ugrilaiseen mytologiaan sekä kalliotaiteeseen, jossa vesilintuaiheet ovat yleisiä, etenkin Luoteis- venäjällä. Aiheella näyttäisi olleen uskomuksellisia merkityksiä, joita ei kuitenkaan tarkemmin tunneta.6 

Löytöjen joukossa on mm. tyypillistä kampakeramiikkaa sekä purupihkaa. Kivikauden elämään ovat kuuluneet nautintoaineet, kuten mm Syrjälästä löytyneet merkit purupihkasta. Purupihka –nimitys juontuu koivutervan kappaleissa joskus esiintyvistä hampaanjäljistä. Ainetta on todenköisesti käytetty purukumin tapaan, ja sillä on ollut myös antiseptisiä ominaisuuksia.6 

Kuva: Kivikauden vertaileva aikataulukko. Kuva, Huurre M.  (2000) 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. 

Mäntymäen rautakautinen asuinpaikka 

Alueella esiintyy tummaa tulikukkaa, joka on yhtenä merkkinä paikalla joskus olleesta asuintoiminnasta. Keskikesällä kukkiva kasvi viihtyy rautakautisilla ja keskiaikaisilla asuinpaikoilla. Suomessa tummatulikukka kasvaa vain paikassa, jossa on ollut viljelyä tai muuta asutusta. 15,

“Tummatulikukka on selvä vanhan asutuksen ilmentäjälaji, jota ei tavata erämaissa, mutta ei se oikein viihdy uusilla asuntoalueillakaan. Tummatulikukka on muinaistulokas, joka lienee seurannut maatamme asuttaneita uudisasukkaita, ehkä jo rautakaudella. Esi-isämme ovat saattaneet levittää lajia uusille asuinsijoilleen myös tarkoituksella lääkekasviksi. Koristekäyttö lienee ollut kuitenkin sittemmin etusijalla: tummatulikukan metrin korkeuteen ulottuvat kukinnot ovat todella näyttäviä. Lämpimän vaaleankeltaisen teriön torvessa on pölyttäjien ohjaamiseksi ja houkuttelemiseksi viisi kastanjanruskeaa täplää, ja heteiden violettikarvaiset palhot tuovat oman lisänsä kukkaan. Kukittuaan tummatulikukka kuolee, mutta kasvattaa sivusilmusta uuden verson juurakon kylkeen ja tällä tavoin monivuotisena säilyy melko tiheässäkin kasvillisuudessa. Saadessaan kukkia rauhassa tummatulikukka kylväytyy kasvupaikalleen todella runsaasti: siemeniä voi syntyä jopa 70.000! Jokainen voi edesauttaa tämän komean lajin säilymistä kasvistossamme jättämällä kukinnot poimimatta ja ihailemalla niitä kasvupaikallaan.”16 

Kujansuun ja Syrjälän löydökset 

Saimaan vesistöalue oli kampakeraamisen kulttuurin ydinaluetta, ja Etelä-Karjalasta tyypillistä kampakeramiikkaa tunnetaan kaikkiaan yli 90 asuinpaikalta. 

Pitkä Suur-Saimaan ranta-alue suojaisine poukamineen on houkutellut jo kivikauden vaeltavia metsästäjiä ja keräilijöitä paikalle runsaan saaliin perässä. Laukniemen ja Saikkolan kylien rajamailta löytyy kaksi merkittävää kivikautista asuinpaikkaa, Kujansuu ja Syrjälä. 

Kujansuun löydös 

Alue on loivasti etelään viettävää pelto- ja metsärinnettä, joka oli aikoinaan raivattu ja kaskettu pelloksi. Paikalta löydetty yli 11 kg saviastian paloja, kampakeramiikkaa ja 748 g piitä. Kujansuusta löydetyssä savi-idolin katkelmassa oli näkyvissä hahmon silmien ja nenän piirteitä sekä mahdolliset piikuvioiden katkelmat sekä piisivuterät ja nuolenkärjet. 

Kampakeraamisen kulttuurin rikkain vaihe ilmenee luonteenomaisimmin Etelä-Karjalan alueella. Kampakeraaminen kulttuuri saattaa olla syntyisinkin Etelä-Karjalasta.  

Kampakeramiikka on saanut nimensä saviastioitten koristelusta, jolle on ominaista kampamaisella leimasimella tehtyjen leimapainanteitten ja kuopparivien vuorottelu. Kananmunan puolikasta muistuttavat astia, joiden vetoisuus saattoi olla jopa 30 litraa, olivat ilmeisesti ruoka-aineitten, paistetun lihan, kalan ja marjojen säilyttämistä ja kypsentämistä varten, ja niitä saatettiin pitää hiekkaan haudattuina. Ne mahdollistivat ruoka-aineitten keräämisen ja varastoinnin, mikä merkitsi elinkeinojen edistysaskelta.  

Kuva: Tyypillisen kampakeramiikan reunapaloja. Löytöpaikka Suomi, Kouvola; Nokanpalo. Finna: Museoviraston arkeologinen kokoelma.17 

Arkeologisista löydöistä päätellen ovat ihmiset olleet vuorovaikutuksessa muualta tulleiden kanssa.  Kujansuun ja Syrjälän asuinpaikoilta on löytynyt tuontitavaraa, Valdain piitä, Äänisen viherliusketta ja itäpreussilaista meripihkaa.18  

Syrjälän löydös 

Syrjälän asuinpaikan viljan siitepöly, jota kaivauksissa on löytynyt, kertoo, että kivikaudelle tyypillisen pyyntielinkeinon rinnalle alettiin noin 3000 vuotta sitten harjoittaa hyvin vaatimatonta maanviljelyä ja karjataloutta.1 

Paikalla arvellaan olleen laaja ja pitkäaikainen esihistoriallinen asuinpaikka.  Paikka on matala ja loivarantainen muinainen niemeke, joka on vanhaa peltoaluetta. Tältä niemekkeeltä on löydetty kvartsinen levykaavin. Siitä 100 metriä etelään menevän tien varrelta, on löydetty myös kvartsi-iskoksia.23  

Asuinpaikka sijaitsee Kolinlahden pohjukasta noin 300 m koilliseen Jussilansalmentien varressa Ensimmäiset löydöt saatu hiekkapellolta Syrjälään vievän tien länsipuolelta, mutta sittemmin asuinpaikka-alueen on todettu ulottuvan laajalle alueelle tien itäpuolelle. Kaivauksissa on löytynyt runsaasti erityisesti tyypillistä kampakeramiikka, mutta myös Pöljänkeramiikkaa (luusekoitteista) ja mahdollisesti varhaismetallikautista keramiikkaa.24  

Kulttuurin huipputuotteita olivat myös runsaasti koristellut saviastiat. Syrjälän tilalta on löytynyt pienillä vesilinnun muotoisilla leimasimilla koristeltuja astianpaloja. Koristeaihe on yhdistetty suomalais-ugrilaiseen mytologiaan sekä kalliontaiteeseen, jossa vesilintuaiheet ovat yleisiä, etenkin Luoteis- venäjällä. Aiheella näyttäisi olleen uskomuksellisia merkityksiä, joita ei kuitenkaan tarkemmin tunneta.6 

Löytöjen joukossa on mm. tyypillistä kampakeramiikkaa sekä purupihkaa. Kivikauden elämään ovat kuuluneet nautintoaineet, kuten mm Syrjälästä löytyneet merkit purupihkasta. Purupihka –nimitys juontuu koivutervan kappaleissa joskus esiintyvistä hampaanjäljistä. Ainetta on todenköisesti käytetty purukumin tapaan, ja sillä on ollut myös antiseptisiä ominaisuuksia.6 

Poikkeamalla Suur-Saimaantieltä oikealle Jussilansalmentielle avautuu mahdollisuus päästä lossilla Suuren Jänkäsalon saareen, joka on tunnettu omatoimi-kioskistaan ja Saarion sieltä tekemästä tv-ohjelmasta. Suur-Saimaan syleilemiltä rannoilta on löytynyt vanhoja hylkyjä.  

Kyläläiset kertovat

Olli-Pekka Kuhanen kertoo (2024): 

“Tilan nimi on Karhu, Saikkolan kylässä 

Talo on alunperin rakennettu hirrestä 1800-luvulla, sitten sitä on laajennettu ja 1919 korotettu 2-kerroksiseksi, yläkerta on lautarakenteinen. Tyypillinen esimerkki vanhan 1800-luvun talon muuamisesta mansardikattoiseksi ja kaksikerroksiseksi. Talo on varustettu mukavuuksin 1920. Keskuslämmitys on saatu 1953. Päärakennus on vanhan korkean kuusiaidan ympäröimä, kuusiaita on istutettu samoihin aikoihin talon korottamisen kanssa.  

Kuva: Talo kuvattuna 1925 . Kuusiaita on puolimetrinen, takaåpihalla on marjapensaita useassa rivissä. Vanha navetta purettiin ja uusi rakennettiin 1930-luvulla. Maantie on nykyään samalla paikalla kuin kuvassa oleva, tosin leveämpänä ja ilman sivuaitoja. Olli-Pekka Kuhanen.

Tila on ollut karjanhoidon harjoittelutilana 1920-1951 ja myös maatalouden harjoittelutilana ja kirjanpitotilana. 

Tila siirtyi karjattomaan talouteen 1951 ja samalla loppuivat harjoittelupaikat. 

Sodan jälkeen tilalle saatiin ostettua USA:n armeijan ylijäämää oleva JEEP maastoauto. Ostoluvan saantia helpotti se, että tilalta oli 3 hevosta kuollut sodassa. Ne oli luovutettu armeijan käyttöön. 

Jeeppiä käytettiin traktorinomaisesti peltotöissä ja kaikenlaisissa kuljetuksissa, mm. Maitotonkkien viennissä laivalle. 

Myöhemmin tilalle saatiin oikea traktori (Ferguson) ja vedettävä leikkuupuimuri. 

Maatalous tilan osalta päättyi 1970-luvulla, jolloin osa pelloista metsitettiin ja loput vuokrattiin naapureille. Tilan päätoimintasuunta on nykyään metsätalous. 

Vanhat talousrakennukset, navetta, sauna ja aitat on purettu jo aikaa sitten. Tien toisella puolen oleva hevostalli on osittain jäljellä ja siitä on tehty autotalli. 

Kulkuyhteydet kirkolle ja kaupunkiin ovat olleet kesällä vesitse ja talvella jääteitä pitkin. Avovesikaudella laivat liikennöivät Maavedellä Lappeenrantaa ja Kirkonkylään. Lähin laituri sijaitsi Järppäinniemessä. Myös Suur-Saimaan puolella oli laivayhteys, eri Saimaan ympäristön kaupunkeihin. Maayhteys on kiertänyt Leväsensalmen kautta. Yhteydet paranivat vasta välirauhan aikana ja sen jälkeen, kun sotilaat tarvitsivat suorempaa yhteyttä varuskunnista Lappeenrantaan. 

Ensimmäiset muistot itselläni jäätiestä 60-luvun loppupuolelta, kun autolla päästiin Lappeenrantaan asti Linnoitusniemen kärkeen. Metsä- Saimaan sahan rakentamisen jälkeen virtaukset muuttuivat, eikä tuota jäätiereittiä enää uskallettu käyttää. 

Kuhasen talolla on ollut 1930/1940-luvuilla moottorivene helpottamassa kulkua kesäisin. Sillä on ajettu Kirkonkylän rantaan. 

Aatami ja Anna Liisa Kuhanen muuttivat Kuhalan kylästä 1847 Karhun tilalle. Tilan pitoa jatkoi heidän poikansa Tuomas, vaimonsa Anna-Liisan kanssa. Seuraavat isännät olivat heidän poikansa Adam, puolisonsa Anni (o.s. Koho, Kurkijoelta) ja Iivari. Iivarin ja Adamin kuoltua isäntä oli Mauri ja puolisonsa Ella (o.s. Vihavainen, Sulkavalta) Ella oli kansakoulun opettaja ammatiltaan ja opetti alaluokkia Sammaljärven sekä Rehulan koululla. Yläluokkien opettaja oli Lauri Vartiainen. Itse aloitin koulunkäynnin Sammaljärvellä, olin 1. luokan ainoa oppilas. Kulku oli talvella hiihtäen ja syksy/kevät polkupyörällä. Rehulassa sain sitten luokkatovereita. Rehulaan oli kuljetus Vennon linja-autolla. 

Tilan nykyinen omistaja on Olli-Pekka Kuhanen, puoliso Sari (o.s. Alatalo, Savitaipale). 

1918 tila kuului valkoiseen alueeseen. Rohkeana emäntänä Anni uskalsi käydä hevosreellä kaupungissa maitoja viemässä. Punaisten vartio oli matkalla kysellyt talon miehistä, mutta laskeneet Annin maitoineen menemään. 

Mauri Kuhanen suoritti asepalveluksen Karjalan Kaartissa Viipurissa ja oli mukana Suojeluskuntatoiminnassa. Talvisodassa Mauri palveli aluksi vänrikkinä joukkueenjohtajana ja pian vt. Komppanian päällikkönä Kannaksella. Jatkosodassa Mauri oli jälleen komppanian päällikkönä, ensin hyökkäysvaiheen aikana Kannaksella ja sitten asemasodan aikana mm. Syvärillä. Osallistuen mm. Tuuloksen maihinnousun torjuntaan ensimmäisten joukossa kesäkuussa 1944. Sodan päättyessä MAuri oli kapteeni sotilasarvoltaan. “Viisi vuotta naarmuitta”, isä tokaisi minulle kerran. (Mitä nyt sirpale vei kiikarista toisen linssin, minun huomautus). 

Ella oli sota-aikana opettajana Laukaassa ja kesäisin Lotta –komennuksilla, mm. Taivalkoskella, jossa pääsi saksalaiseen muonitukseen. Tuota muonitusta äiti muisti kehua, “kuin olisi taivaaseen tullut”, verrattuna suomalaiseen. 

Välirauhan aikana talon mailla sijaitsi varuskunta. Kivijalkoja ja erilaisia kuoppia ja kaivantoja os edelleen nähtävissä. Nykyinen maantie on sotilaiden rakentama. Vanha Suopohjiintie osoittautui kai liian pehmeäksi, vaikka sotilaat kaatoivatkin talon kuusikon tiepohjan vahvistukseksi. 

12.8.1944 alik. Aimo Karvonen teki pakkolaskun Messerschmitt Bf 109 hävittäjällä talon pellolle polttoaineen loppumisen takia. Kone ja lentäjä jäivät ehjiksi. 

Talon ensimmäinen auto oli siis tuo Jeep, sen jälkeen niitä autoja on ollut monenlaisia ja ja kuntoisia. Mauri oli niitä kätevä korjailemaan. Lappeenrannassa toimi tuolloin Autotarve niminen firma ja sieltä isä niitä käytettyjä Wartburgeja ja Trabantteja hommasi 60-luvulla (halvalla). Trabantilla minäkin 7-vuotiaana Maaveden jäällä ajelin. Sittemmin autojen laatu vähän parani. Myös vanhoja perämoottoreita Mauri laitteli. Laatu ja käyttövarmuus oli noihin autoihin verrattavissa. 

Karkian kauppa oli tuossa aivan lähellä ja sieltä ostokset tehtiin kirjalle ja maksettiin kerran kuussa. Maito ostettiin naapurista Karhulta ja kananmunia ainakin Tarhoselta ja Kirvesniemeltä. 

Varuskunta-alueesta muodostui sodan jälkeen Virkamiesliiton lomakylä, jonka toiminta kesäisin oli hyvin vilkasta. Itse muistan lapsuudesta erityisesti Hannonrannassa olleen vesikelkkamäen. 80-luvun loppupuolella Virkamiesliitto rakensi paikalle oikean hotellin ja koska halusi myös talvimatkailijoita, niin vuokrasi tilalta maata laskettelurinteeksi. Sittemmin Virkamiesliitto teki konkurssin, eivätkä myöhemmät hotellin omistaneet tahot saaneet sitä kannattavaksi, joten myös laskettelurinne on poistunut. Taipalsaaren kelkkaseuralla on rinteessä talviajorata. 

Harjulan urheilutalo ja jalkapallokenttä ovat tilan mailla. 

Talolla on myös maita Jänkäsalon saaressa. Siellä oli myös kalamaja, pieni hirsirakennus tulisijoineen jostakin 1900-luvun alkupuolelta peräisin. Tuolloin sinne mentiin soutamalla ja varmaan viivyttiin päivä tai pari. Ovi ei ollut lukossa, eli se oli kaikkien käytössä. Sittemmin perämoottoreiden yleistyessä tuo muu käyttö ja roskaaminen lisääntyivät siinä määrin, että Mauri purki sen pois. “Kun kerran eivät osaa käyttäytyä”. 

Asutusta näillä main lienee ollut jo satoja vuosia, talon pellolta on löytynyt vanhoja kuparikolikoita, joista vanhin on 1635 Kristiina Reginan ¼ äyri. Samalla kertaa löytyi myös sormus, joka lienee viikinkiajalta peräisin.” 

 

 

 

 

 

“Taipalsaarta ympäröivät vedet olivat alun perin Pohjanlahteen laskevan vesistön latvavesiä, joiden rannoilla kasvoi sankkaa metsää. Tästä ovat osoituksena rantavesistä löydetyt kannokot. Esihistoriallisen ihmisen oleskelusta Taipalsaaren lähivesillä emme tiedä juuri mitään. Kun muualta tiedämme, että kivikauden ihminen pitäytyi pääsääntöisesti vesien ja ennen muuta järvien ja merien rannoilla, on vastaava kehitys todennäköinen myös Taipalsaarella ja Taipalsaaren varhaisimman asutuksen merkit lepäävät siis todennäköisesti Saimaan pohjassa. 

Nykyisessä maastossa alkaa näkyä merkkejä vesistöjen varsilla asuneista ihmisistä noin 5000 eKr. Vedenpinta oli suunnilleen nykyisellä korkeudella, lähellä Suursaimaan tasoa. Se käy ilmi Syrjälän suppakuopasta tehdystä paleoekologisesta analyysistä. On siis mahdollista, että ihminen asui seudulla jo aiemmin. Siihen viittaavia merkkejä on kasvistossa ja maaperässä, mutta ne eivät ole yksiselitteisiä. Havainnot kertovat tulipaloista, jotka ovat voineet olla ihmisen toiminnan seurauksien sijasta luonnonilmiöitä poikkeuksellisen kuivana ajanjaksona. Syrjälässä on pari kivikautista asuinpaikkaa, joiden löydöstössä on mahdollisia merkkejä tuosta varhaisesta asutuksesta.